"Koettakaa nousta!" virkkoi Hannu. "Koettakaapa!"
"Sofia, Sofia", huusi Tapani. "Auta minua!"
"Ponnistelkaa nyt vähän", virkkoi Sofia. "Isä ja poika! Kaksi on yhden herra, sanoi sontiainen, kun seiväspariin lensi".
"Kunhan ylös pääsen, niin kautta Jumalan, muistatte tämän teon", huusi
Tapani.
"Joko minä teitä kolautan päähän, ett'ette nousekaan?" sanoi Hannu.
"Älkää liioin suuta käyttäkö!"
Askeleita kuului nyt ulkoa ja se teki lopun tästä arveluttavasta asemasta, jonka seuraus olisi voinut olla hyvinkin kamala. Viinapäissään Hannu helposti olisi voinut tappaa isänsä.
Kaksi Hannun ikäistä nuorta miestä tuli ovesta sisään etsimään seuraansa häntä. He olivat Hannun juomatovereita.
Isä ja poika olivat nousseet lattialta. Tapani oli vihasta kalpea, hänen huulensa värisivät.
"Tule poikaseni, meidän seuraamme", virkkoi toinen tulleista.
"Olemme lyöneet vetoa, kumpiko meistä ennen kuolee ja nyt juomme sen vedon".