"Äläpä puhele", virkkoi Tapani. "Kun piiat ovat täällä melkein yhdessä kohti, niin en juokse heidän jälessä. Tahdoin vaan näyttää, että mulla on rohkeutta."
Näin sanoen hän kietoi kätensä tuon pelättävän piian vyötäryksen ympäri, vaan samassa Sofia ryntäsi hänen päälleen, silpasi häntä kahdesti poskelle ja kynsi tytärtä, että veri juoksi.
"Ei tappelua", huusi muuan renki, vaan toinen huusi: "annan heidän tapella".
"Olisin hetkisen täällä huvitellut", virkkoi Tapani, "sillä kyllähän kotona kerkeää huvitella. Vaan minä olen nainut mies, siis: hy-väs-ti maa-il-ma".
Viime sanat lausuessaan hän levitti kätensä ja kumartui. Sitten hän lausui: "Minä olen valmis kuin uhrinauta".
Nyt pariskunta läksi kotiaan astumaan, niittyväen nauraessa.
"Tämä läksy olkoon sulle opetukseksi", sanoi Tapani. "Älä mua vasta ärsytä! Kun minä saan vihan mieleeni, ei se pian siitä lähde".
"Selkääsi sun pitäisi saada joka päivä!" huusi Sofia. "Oi, minkä ristin sinusta sain!" — Vihasta hän rupesi itkemään.
Kun Tapani näki vaimonsa heltyneen, katosi kaikki hänen vihansa. Sovinnolliset sanat rupesivat soimaan ja puolen tunnin kuluttua oli taas hyvä sopu valloillaan tässä pariskunnassa.
Useoita täänkaltaisia kohtauksia seurasi. Ne olivat hyvin samaan "tyyliin", pait että sovinto vuosi vuodelta alkoi tulla jotakuinki hankalaksi ja hölläksi.