VII.

Aika kului edelleen ilman suuremmitta muutoksitta niiden oloissa, joista tässä on kerrottu. Leski tottui kantamaan hänelle tapahtunutta onnettomuutta hiljaisella kärsivällisyydellä ja hän siunasi rukouksissaan Aumolan väkeä, joka häntä niin jalomielisesti muisteli hänen onnettomuudessaan.

Joskus leski kävi Aumolassa ja nähdessään tyttärensä, jonka nimi Suoma oli muutettu Valpuriksi, hän itkien siunasi pienokaista, sanoen, että niin hyväsydämmiselle äidille varmaanki kasvaisi oiva tytär. Helenan helposti sokaistu omatunto kuuli salaisella mieltymyksellä tuota kiitosta, vaikka kuitenki hänen sydämmensä syvyydessä ääni kuiskasi: "sinä olet ei ainoastaan ihmisvaras, vaan myös kauhistuttavassa määrässä teeskenteleväinen".

Pieni Valpuri varttui varttumistaan. Konttaamistilastaan hän kohosi tuoleja ja penkkejä vasten, astui sitten horjuillen moniaita askeleita ja tupsahti lattialle. Vihdoin huoneet kävivät ahtaiksi nuorukaiselle ja seuraavana kevännä hän avasi oven, nousten pienelle tuolille. — Kuinka onnellinen oli Esa kun hän Valpuri sylissään astuskeli edestakaisin kartanolla ja joen rannalla, jossa hän laski pienokaisen istumaan ja rupesi heittelemään "voileipiä" (litteitä kiviä pitkin joen pintaa, jotka hypähtelivät monet monituiset kerrat ylös vedenpinnasta, ennenkuin vajosivat sen alle)! Valpuri ilosta kiljasi, nähdessään tätä leikkiä onnistuneimmassa muodossaan. Sunnuntai-illoin Esa souteli joella ja Helena piti perää. Valpuri istui venheen pohjalla ja kuunteli veden solinaa venheen keulassa ja hankavitsojen yksitoikkoista haminaa.

Usein ajatteli Esa: "mitä sanoisin, jos lapseni multa pois temmattaisiin kuoleman kautta? Mutta ei Luoja voi niin kova olla".

Koska tämän kertomuksen tapausten meno ei vaadi yhtämittaisuutta ajan suhteen, niin ai'omme tässä luvussa, lukijan suosiollisella myöntymisellä, muuttaa pitkän matkaa eteenpäin, ei enemmän eikä vähemmän kuin kaksikymmentä vuotta. Kerromme suurimmassa lyhykäisyydessä, mitä sillä aikaa tapahtui merkillisempää kertomuksessamme mainituille henkilöille.

Neljä perillistä syntyi vielä Aumolaan, vaan sallimus ne kaikki korjasi alaikäisinä Manan majoille, josta syystä Valpuri tuli vanhemmilleen kahta kalliimmaksi. Naapurissa asui pieni poika nimeltä Juho. Tästä tuli Valpurille mieluisa leikkitoveri joksikin aikaa, vaan kun Pilveisten Hannu ei ensinkään suvainnut Juhoa, niin täytyi Helenan kieltää häntä käymästä Aumolassa.

Viisi vuotta jälkeen pelastumisensa tulvan vaarasta kuoli Esan isä?

Vuosi pari tämän jälkeen Valpuri alkoi lukea eikä kauan tavannut, ennenkun rupesi sisältä lukemaan. Hannu taas ei ollut Valpurin veroinen aapistaidossa, vaikka oliki vuotta vanhempi. Tuosta eivät Pilveiset olleet huolissaan, sanoivat vaan: "liian hyväpäiset tavallisesti joutuvat turmion tielle".

Tuli vihdoin tuo kultainen nuoruuden aika. Rippikoulua Hannu ja Valpuri kävivät yhdessä. Autuaalliset tunteet tulvailivat Valpurin rinnassa, kun hän alttarin edessä polvistui ijankaikkisen eteen ja tuntui hänestä kuin näkymättömät taivaan laumat olisivat hänelle hymyilleet ja häntä sisarenaan tervehtineet. Hannun ajatukset viihtyivät tässä tilaisuudessa matalammalla: hän katseli tyttöjen pukuja, verraten niitä Valpurin pukuun ja mietti, oliko heillä sen verran perintöä kuin Valpurilla. Viime ajatuksen hän kuitenki kohta karkoitti rinnastaan ja koetti näyttää hyvin liikutetulta.