"Aumolan vanha emäntä tahtoo sua tavata, ennenkun hän kuolee", alotti
Lauri. "Hän ei enään kauan elä, se vanha veijari".
"Joko se hyvä ihminen kuolee? Kunpa kaikki olisivat niin eläneet kuin hän", huokasi leski.
"Oliko tuo mulle?" ärähti Lauri. "Pidä itsestäsi huoli, kyllä minä pääsen sinne, jonne sinäki".
"En suinkaan sua ole tahtonut loukata", sanoi leski. "Minä tarkoitin, että sairas on mulle paljon hyvää tehnyt ja siis on hyvä ihminen".
"Eikö muut ole hyviä kun ne, jotka sinulle hyvää tekevät?" jupisi
Lauri. "Vaimoihmisillä on pitkä tukka mutta lyhyt mieli".
Ikäänkuin vakuuttaakseen nuo viimme sanansa, Lauri pisti suuren tupakkipurun poskeensa.
"Noh, oletko valmis?" kysyi hän leskeltä.
"Aivan kohta", sanoi tämä. "Mun täytyy vaan pistäytyä Torvelassa".
"Osaathan Aumolaan yksinki", virkkoi Lauri, joka nyt huomasi, että hän yksinään kulkisi mukavammin ja suorempaa tietä. "Minä hiihdän suoraan ilmoittamaan, ettäs tulet. Sun pitää hyvin varoen tulla taloon, niin ettei kukaan näe. Niin sanoi vanha emäntä. Kuuletko: hyvin varoen".
Nyykäyttäen päätään lähti nyt Lauri hiihtämään, vaan kääntyi vielä lesken puoleen ja sanoi: "Tule vasta illalla, niin voit paremmin kenenkään huomaamatta päästä sairaan puheille. — Hiisi tiesi kuolevien salaisuuksia".