XII.
Kello kolme jälkeen puolenpäivän nähtiin Aumolan akkunoista savakan, keltainen reki perässään, lähenevän taloa. Pilveiset tulivat näin hyvään aikaan, että hyvissä ajoin kerittäisiin nimipäiville, jotka, niinkuin kaikenlaiset ajan vietot maalla, alkoivat paljoa varemmin kuin kaupungissa.
Kello 1/2 4 lähti Aumolan kartanolta kaksi hevosta alas joelle. Keli oli oivallinen. Kun puoli tuntia oli ajettu, käännyttiin maalle ja kohottiin korkeaa mäkeä nimismiehen taloon. Kolme pikku Pilveistä oli jo vieraiden re'issä saapuneet nimipäivätaloon ennen vanhempiaan.
Kohtelias nimismies, pitkäletkuinen piippu hampaissa, tuli avopäin pihalle vieraita vastaanottamaan. Kohta ilmestyi myös nimismiehen lihava rouva vastaanottaman tulijoita. Kun tultiin sisälle, nähtiin salissa jo moniaita vieraita ja nimismiehen poika Herpertti, joka oli kotona käymässä pääsiäisluvalla, koska sinä vuonna pääsiäinen oli niin varhain kuin olla voi. Hän oli lyseolainen, viidennellä luokalla. Tyttäret Josefina, Selma, Emma ja Martta seisoivat myös salissa, odotellen tuttaviaan isänsä nimipäiville.
Vieraita saapui ehtimiseen. Pastori Fidén, tunnettu hajamielisyydestään ja oivallisesta musiikkitaidostaan, tuli vaimonsa ja lastensa kera. Hän oli Aumolan peijaisten aikana sairastanut. Hänen vanhin tyttärensä, Maria, oli kaunis ja iloinen tyttö, joka oli sytyttänyt Herpertin sydämmessä liekin, "joka ei koskaan sammuisi" (Herpertin lausunnon mukaan). Tämän neitosen kunniaksi oli Herpertti tunteittensa ahdistuksesta kirjoittanut neljä runopätkää ja yhden suorasanaisen kappaleen, joista hän tulen jumalalle oli uhrannut ensimainitut, jota hän sitten katui, kun hän, tarkemmin mietittyään, ei halunnut lähestyä neitosta suorasanaisella kirjoituksella.
Kohta saapui myös rovasti rouvineen ja lapsineen sekä Torvelan ja
Luopion perhe.
Miehenpuoliset vieraat asettuivat nyt toiseen kamariin ja vaimonpuoliset toiseen. Nuoriso jäi saliin, jossa pastorin Mari lauloi pianon säestäessä erään romansin, joka pakoitti Herpertin menemään ulos laulun jälestä; siellä hän vannoi kalliin valan, jonka ainoastaan ulkohuoneet kuulivat: elää — tai — jos tarvittiin — kuolla Marin edestä.
Herrain kamarissa selitteli nimismies, kuinka eräs Pietarilainen oli käynyt Priapusta katsomassa ja tarjonnut siitä 1,500 markkaa. Nimismies oli vakuutettu, että venäläinen kohottaisi vielä 300, niin hän möisi rakkaan hevosensa, jota hän rakasti kuin omaa lastansa.
Tähän Pilveisen Tapani huomautti, että hevosta voi rakastaa enemmänki kuin ihmistä, johon lauseesen nimismies suuresti mieltyi.
Sill'aikaa kun näitä kysymyksiä keskusteltiin miehenpuolien joukossa, oli vaimoihmisten puhe kääntynyt tolalle, joka paljoa lähemmin kuuluu aineesemme.