"Ei ole tarvinnut liian terävää silmää, huomatakseen, että asia valitettavasti on, niinkuin Sofia on sanonut", virkkoi Esa, nojaten otsansa kämmentään vastaan. "Hyvin vastahakoisestihan myönnyin Sofian esitykseen kaksikymmentä vuotta taapäin. Muistan silloin sanoneeni: 'tahtoisitko heitä pariskunnaksi, vaikka he vihaisivatki toisiaan?' ja Sofia vastasi jotenki niin, että hän kyllä pitäisi huolen siitä, että he rakastaisivat toisiaan. Eikö ollut se niin?"
"Niin sinä sanoit ja niin Sofia sanoi", virkkoi Helena.
"Sanoinpa myöski: 'onnettomuus lankeaa sinun päällesi, jos tämä liitto vie onnettomuuteen'".
"Kyllä se oli niin", todisti Helena.
"Mutta sinä pyysit minua tuohon esitykseen suostumaan", virkkoi Esa.
"Se on totta", sanoi Helena hämillään. "En voinut aavistaa —"
"Järkevintä on aina olla suostumatta siihen, jota ei voi aavistaa", virkkoi Esa vähän tyytymättömästi.
Nyt seurasi äänettömyys, jota kesti hyvän aikaa.
"Sinä et siis, Valpuri, rakasta häntä?" kysyi Esa Valpurilta, joka punoittaen istui akkunan ääressä.
"Me olemme niin eriluontoiset, ett'emme voi tulla onnellisiksi", virkkoi Valpuri. "Hän on usein loukannut minun pyhimpiä tunteitani ja ehkä olen minä tehnyt samoin hänen suhteensa". Lähestyen Esaa, hän lisäsi: "Oi, rakas isäni, älkää suostuko tuohon liittoon, koska jo sitä solmitessa puolittain olitte sitä vastaan".