"Mitä äitivainajani mahdollisesti on puhellut, siihen perustuu tuo huhu. Hän oli viime vuorokauden houriossa ja silloin kerrotaan lesken käyneen hänen luonaan — niin — ja näinhän minä itse lesken makaavan äitivainajani kamarinlattialla, josta renki hänet korjasi —"
"Ja mitenkä olisi anoppini juuri tuonkaltaista houreissaan puhunut?" virkkoi Esa, tarkasti silmäillen vaimoaan.
"Tiedänkö minä, miksi joku hourailee niin, toinen näin", virkkoi Helena malttamattomasti.
"Mutta jos Silpon Lauri ja Leiviskän Sakari todistavat" —
"Silpon Lauri!" huudahti Helena. "Tuommoinen juoppo ja roisto! Luuletko hänen todistuksensa kelpaavan oikeuden edessä?"
"Vaikkapa hän on juoppo ja roisto, ei häntä ole ennen sakoitettu ja siis hänen lauseensa kelpaa", sanoi Esa.
"Vai niin! Näyttää siltä kuin sinua lohduttaisi se, että minua saadaan oikeuteen", virkkoi Helena katkerasti.
"Siinä olet aivan väärässä", sanoi Esa, luoden surullisen silmäyksen Helenaan. "Mutta minä vaadin, että tulet puhdistetuksi tuosta kamalasta syytöksestä, jos et muutoin, niin oikeuden edessä. Kun olet syytön, sinun ei tarvitse peljätä julkisuutta".
"Rakastatko minua?" kysyi Helena, katsoen vakavasti mieheensä.
"Miksi sitä kysyt?" vastasi Esa.