"En mielelläni astuisi sen kynnyksen yli, joka on talostani poisajettu", alotti Esa. "Mutta asia, joka meitä kumpaaki koskee, on pakoittanut mua tänne tulemaan".
Hän piti väliä puheessaan ja hengähti syvään.
"Minä olen sattunut kuulemaan, ettäs ennen anoppini kuolemata olit hänen puheillaan. Mikä sinut hänen luokseen sai menemään?" kysyi Esa, tarkoin silmäillen seinää edessään.
"Silpon Lauri kävi minut käskemässä", sanoi leski.
"Siis se on totta!" jupisi Esa ja jatkoi ääneen: "Ja mitä anoppivainajani sinulle sanoi? Kerro niin tarkoin, kuin muistat".
"Hän sanoi kehoittaneensa vaimoanne ryöstämään minulta lapsen, kun vaimonne oli maannut lapsensa kuoliaaksi. Nyt oli vanhan emännän omatunto herännyt; mutta mitäpä se minua auttaa; tai miksi tätä kyselette?"
"Ja mitä sinä siihen sanoit?" kysyi Esa kolkosti.
"Minä lankesin polvilleni ja kiitin Jumalaa ja silloin vaimonne tuli sisään".
"Mutta sinä olit maannut lattialla" — virkkoi Esa.
"Lienenkö maannutkin; en tuota oikein muista; ja sitten minut vietiin
Aumolan hevosella kotiini".