UTRIAINEN. Minä en ole lukkaria puhutellut. Sepähän sitte nähdään, kuinka ravistunut pääni on.
ÖLVINEN (kiihtyen). Mene jo täältä juomaratti! Minä takaan, että olet kaikki mahdollisuuden ja kykysi mukaan toimittanut.
UTRIAINEN. Mari! Tuommoista sinä lemmit! Hän on viekottelia. Vielähän saat kuulla muilta sen salaisuuden, jonka aivon äsken sulle kertoa. Koko kylä sen tuntee ja ilvehtii, kuinka viisas lukkari tässä pitäjässä on!
ÖLVINEN. Jokos olet kaiken myrkkysi oksentanut? Olipa toki hyvä, että minä olin läsnä nyt.
UTRIAINEN. Minä tohdin sen sanoa sittekin, niinkuin näet.
ÖLVINEN (hyppää seisalleen). Valehtelia! Sen riivattu löyskäleuka, osaatko ulos!
UTRIAINEN. Minä menen isäntäni käskystä; ei minua kaikki allasnaamat aja! (Ölvinen ryntää Utriaisen päälle. Mari huudahtaa. Miehet painivat, Ölvinen sysää Utriasta ovea kohden. Utriainen tarraa oven pielestä kiini.)
Kuudes kohtaus.
PELTONEN (juoksee heidän väliin ja saapi heidät vaivoin erilleen toisistaansa). (Ähkyen:) Ölvinen! Sinä näyt elävän täällä kuin isäntä!
ÖLVINEN (hengähtäin). Minä en ole renki, enkä renkin haukuttava.