UTRIAINEN (malttamattomasti). Sinä pidät Annan puolta, ja siten lukkarin.
HEIKKI. Ajattele Utriainen, mitä olet tehnyt ja olet tekevä. Ei loppu aina ole alun näköinen.
(Menee.)
Yhdestoista kohtaus.
UTRIAINEN (katsoo Heikin jälkeen). Siis hänki minua vastaan! Ei tämä juuri ole aivan hupaista. Vaan joka eteenpäin pyrkii, täytyy joskus vaivojaki nähdä. Hm, Hm! Alussa tämä tuntunee heille vähä tukalalta, vaan aika kyllä parantaa syvemmätki haavat, ja jonku vuoden perästä on lukkari unhoitettu. Mutta, — jos ei niin olisi? Jos Mari? — Ei! On tämmöistä ennenkin tapahtunut. Maalla on isännän suosio samanarvoinen, kuin koko muun perheen yhteen. Vaan jos riitaveljet rupeaisivat sovintoa hieromaan? Peltonen on leimahtava tuli ja siis ei kauan pala. Ölvinen sopii heti; sillä hän tietää, mitä tämä eripuraisuus hänelle maksaa. Siis, sovintoa ei saa tulla. Sitä estääkseni, pitää minun ja heti varustaa keinot. Ja minä luulen myös tietäväni tempun, joka ainaki aluksi pitää heidät erillään toisistansa. Sitä tahdon koettaa.
Kahdestoista kohtaus.
PELTONEN (Astuu sisään jupisten itsekseen). Enköön minä ollut vähän kovin ankara. Ahaa, Utriainen!
UTRIAINEN. Ei se ankaruus haitannut, kyllä se mies sietää.
PELTONEN. Nyt olen purkanut sappeni hänelle. Mitäs nyt ensin teen?
Eihän tuo peto luopunut niitystä! Mitäs mietit?
UTRIAINEN. Ensimäinen työ lienee nyt toteuttaa uhkaukset. Ei mikään niin meidän arvoamme vähennä, kuin että uhkauksiamme emme toteuta.