UTRIAINEN. Heikki! Oletko minuun suuttunut? Meidän välillä ei, tietääkseni, vielä ole ollut riitaa.
HEIKKI. Minä olen pahoillani siitä, joka on tapahtunut.
UTRIAINEN. Antaapa lukkarin nyt koettaa. Vähemmän juoksee täällä.
HEIKKI. Sinä katsot lukkaria karsaalla silmällä; hän on, tietääkseni, sinua aina hyvin kohdellut.
UTRIAINEN. Tuo peijakas! Minä en häntä suvaitse. (Kiihtyen). Sinä tiedät, miksikä lukkari täällä juoksee joka päivä! Hän pyrkii vävyksi taloon. Mitä siihen vastaat?
HEIKKI. Siihen on Marin vastaaminen.
UTRIAINEN. Haa! Sinä vastaat varovasti! Minä ymmärrän. Lukkarilla on tenhollinen lumouskalu, jolla hän silmäsi kääntää. Sitä paitsi on hän hän varakas. Lienet kovin nuori sitä asiaa oikeen arvostelemaan. Isäsi on sen ymmärtänyt; vaan vihdoin ovat toki silmänsä auenneet.
HEIKKI. Utriainen! Vanhan tuttavuuden tähden minä pyydän: älä pitkitä tätä ikävää toraa.
UTRIAINEN (suuttuen). Oletko hullu! Minäkö tässä riitelen; minä pidän talon puolta, ja siksi minun päälleni kaikki syy sysätään.
HEIKKI. Voihan talon puolta riidattaki pitää. Talon puolta minäki pidän.