UTRIAINEN (ärjäisee). Etkös ymmärrä sen tomppeli, että hän nyt on luopunut.
(Muuan piika kuiskaa toiselle jotakin korvaan; Utriainen
katsahtaa heihin vihaisesti.)
TOINEN RENKI. Älä tuosta pahastu; eihän se sinuun vaikuta, jos ei luopuisikaan. Olethan tehnyt tehtäväsi.
UTRIAINEN. Se sinään! Puhukaamme muusta.
ENSIMÄINEN RENKI, (jolle muuan piika, Utriaisen huomaamatta, silmää on iskenyt). Mitään nyt Mari sanoo, kun häitä ei saadakaan?
UTRIAINEN. Tottahan muitaki mailmassa löytynnee, jotka Marille kelpaavat.
RENKI. Vaan Mari ei huoli muista kun lukkarista.
UTRIAINEN (karjasee). Lempoko sen on sanonut? Mistä sinä sen tiedät? (Naurahtain.) Ei huoli muista! Sulla on oma ajatuksesi rakkaudesta. Ei siis pitäisi löytymän kahdesti rakastunutta tyttöä, ei kahdesti nainutta. Mutta löytyyhän noita.
RENKI. Löytyy kait. Tarkoitin vaan, ett'ei Mari ole niin huikenteleva, että heti ottaa kenen saa. Hän on vakava ja jalo tyttö.
UTRIAINEN. No, kas niin! Nyt me ajattelemme samaa. Hän on tosiaanki jalo! Tämän pakinamme johdosta voisin kertoa moniaat sanat, jotka isäntä lausui tänään. Vaan tahdon ainoastaan julkaista, ett'ei sitä tiedä, kuinka likellä ylkämies ja häät ovat!