Viides kohtaus.
ÖLVINEN (alla päin, huokaa). "Entiset ajat on olleet ja menneet." Onkoon niin kauheata tässä ajallisuuden laaksossa, kun toivotoin rakkaus. Ah! Ajatukseni riehuvat kuin pilvenhattarat synkässä syksy-yössä, alkuaineiden raivotessa! En tiedä, kuinka paljon ihminen voi sietää, vaan kyllä minä en enään siedä tämmöistä! — Kuuma on. Vettä ei ole saapuvilla. (Huomaa muutaman piimähinkin ladon seinän vieressä, ottaa sen ja juoda pulputtaa.) Ah! Ah! Ah! (Katselee mielihyvällä hinkkiä, vaan yht'äkkiä kavahtaa.) Mitä näen. M. P. laidassa. Peltosen hinkki! Lempoko Peltosen hinkkiä minun niitylle on tuonut. (Vaipuu, hinkki kädessä, syviin ajatuksiin.)
Kuudes kohtaus.
ANNA (kukkakimppu kädessä). Minä erkanin ajatuksissani etemmäksi polusta, kuin luulinkaan. Vaan löysinkipä ihania kukkia. Katsokaa eno!
ÖLVINEN (hymyillen). Sinä käyt nyt viimme aikoina usein ajatuksissasi.
Olisiko lupa kysyä, missä nuo ajatuksesi harhailevat.
ANNA (nostaen yhtä sormea). Eno, te olette varsin utelias! Nuorten tyttöjen ajatukset huikkuvat milloin kulta-reunaisissa pilvenhattaroissa, milloin pienissä kukissa.
ÖLVINEN. Kylläpä avarasti rajoitat ajatuksesi! Minä luulen, että niiden rajat saisi paljon supistua. Vaan käyttänet nuo määräykset vertauskuvallisesti.
ANNA. Ei eno, ei!
ÖLVINEN. Jos esimerkiksi tuntisit jonku nuorukaisen.
ANNA. Eno! Minä en tarkoittanut ketään.