ÖLVINEN. En minä leppyisä ole, Jos olisin, niin ei tuota paininlyöntiä olisi ollut; vaan en minä kaikkia suvaitse. Se lemmon kielilakkari laverteli ja pani omiaan, se pisti minua vihaksi.
MARI. Mitään Utriainen sanoisi, jos näkisi tämän taulun?
ÖLVINEN. Minä soisin, että näkisi vieläki paremman. Ja toivon, että saapi nähdäkin.
Kymmenes kohtaus.
(Kaisa taluttaa Peltosta, joka vastahakoisesti, alakuloisna häntä seuraa.)
KAISA. Olenpa toki vihdoin saanut ukkoni oikealle uralle. Silmänsä ovat auenneet ja nyt hän tietää, ketä hänen tulee uskoa, ketä ei.
PELTONEN (tukehtuvalla äänellä). Ölvinen! Minä olen sinua haukkunut; minä olen la'in rikkonut, oman käden oikeutta käyttämällä. Nyt sinulla on voitto. Tee mitä tahdot!
ÖLVINEN (astuu Peltosen eteen ja ojentaa hänelle kätensä). Minä — teen — sovinnon.
PELTONEN. Minä en ele ansainnut tämmöistä kohtelemista; me emme voi sopia!
KAISA. Ukkoni, oletko hullu! Tämä ei ole anteeksi antamista, vaan sovintoa.