Etevimmät tuotteet kertoma-runouden alalla ovat Indialaiset, Kreikkalaiset, Saksalaiset, Gaelilaiset, Suomalaiset ja Virolaiset ilmituoneet. Heidän sankari-runonsa ovat itse kansan sepittämiä. Muissaki kansoissa ovat yksityiset (Firdusi, Virgilius, Dante, Ariosto, Camoëns, Tasso, Milton) tällä alalla matkaansaaneet jaloja teoksia, vaikka ne eivät vertoja vedä edellisille. Moniaiden väittelyksiä, että myös Kreikkalaisten sankari-runo olisi yksityisen tekemä, näyttää nykyinen aika tukevilla syillä kumoavan.
Kyllin aihetta tähän on kertoma-runomme Kalevala antanut. Nykyisyys kyllä tietää, miten tämä runollinen teos on ilmi tullut, vaan tulevaisuus voisi ehkä tästäki teoksesta lausua niinkuin parista muusta sankari-runoelmasta on lausuttu, että niiden kokoiliat olisivat ne muka omasta päästään sepittäneet. Ja miksikä? Senköön tähden, että runollinen aisti ei voisi löytyä rahvaassaki, yhtähyvin kuin sivistyneissä? Ja eiköhän kansan tekemän kertoma-runon sisällys kyllin selvästi ilmaise, mistä se on kotosin?
Äsken sanottiin sankari-runon kuvaelevan kansojen taistelua vapaudensa edestä. Kalevalassa esitellään riidat Kalevalaisten ja Pohjolaisten välillä. Vaan sen ohessa kerrotaan siinä myös sopuisesta kanssakäymisessä näiden kahden kansakuntien välillä; kuinka Pohjolassa oli kaunis neiti "maan kuulu, veen valio," jota Kalevalan uroot kosivat. Neidon äiti "Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas" lupasi tyttärensä sille, joka Pohjolahan takoisi kummallisen "Sammon":
"Joutsenen kynän nenästä,
Maholehmän maitosesta,
Yhen ohrasen jyvästä,
Yhen uuhen villasesta."
Ilmarinen takoi nyt sammon ja Louhi saattoi sen Pohjolan kivimäkehen "yheksän lukon taaksi." Sammossa oli jauhomylly, suolamylly ja rahamylly; itsekukin näistä jauhoi "purnun puhtehessa." Mutta Ilmarinen ei saanutkaan neitoa tällä kertaa, vasta sittemmin, kun oli suorittanut vaikeat ansiotyönsä, kihlasi Louhi hänelle tyttärensä. Häitä pidetään nyt Pohjolassa ja Ilmarinen vie nuoren vaimonsa kotia.
Nyt näytti sopu Kalevalan ja Pohjolan välillä olevan vahvistettu. Vanhemmat, vakavat miehet, Wäinämöinen ja Ilmarinen, eivät vielä tähän saakka olleetkaan riitauneet Pohjolaisten kanssa, vaikka Louhelta paljon hänen sanansa syömistä olivat saaneet kärsiä. Mutta tuittupäinen Lemminkäinen oli, jo ennen häitä, käydessään Pohjolassa, laulanut joka miehen Pohjolan tuvasta ulos, paitsi yhden paimenen, jonka hän ylönkatseesta jätti laulamatta. Tämä paimen ampui hänen sitten Tuonelan joella kuoliaksi; äitinsä lukuin ja voidetten kautta virkeni hän kuitenkin. Ilmarisen häihin kutsuttiin kaikki Kalevan kansa, paitsi Lemminkäistä. Tämä läksi Pohjolahan, käytteli itseään ylimielisesti, niin että Pohjolan isäntä viimein ärjäsi:
"Ei tässä piot parane
Kun ei vierahat vähenne;
Talo työlle, vieras tielle,
Hyvistäki juomingista!
Lähe tästä, Hiien heitto
Luota kaiken ihmiskansan,
Kotihisi konna koita,
Paha maahasi pakene!"
Johon Lemminkäinen vastasi:
"Et miestä manaten sa'a,
Ei miestä pahempatana
Sialtansa siirtymähän,
Paikalta pakenemahan."
Silloin Pohjolan isäntä "miekan seinältä sivalti;" Lemminkäinenki tempasi tuliteräisen ja tuvassa nousi tappelu; vaan kun Pohjolan isäntä, tavoitellessaan Lemminkäisen päälakia, iskasi orteen, että se kaheksi lensi, sanoi vastustajansa: