Oi isäinmaa sa ihana!
Mun muistojeni satama
Ja toivojeni unelma,
Sun eestä rukoilen:
Sun voimat nuoret varttukoot
Ja lastes' kautta karttukoot,
He kilvaten sua suojelkoot
Sa Suomi suloinen!"
KEVÄTLAULU.
Lauhkea tuuli jo ilmoissa häilyy,
Vienosti pilviä liekuttaa,
Nietokset laskeuvat, aurinko päilyy
Veess', joka rinteitä puikuttaa.
Herääpi luonto, nyt heijastaa
Heliässä loistossa nuortunut maa,
Virrat vaippansa kankeat heittää,
Aaltojen soitanto kaikuvi taas,
Vihreät verhot ja maisemat peittää,
Lehti on puussa ja ruoho on maass'.
Ahvojen teitä nyt lintujen laumat
Villettelevät Pohjolaan.
Sielläki kukkulat, järvet ja rannat
Laululla riemastuttamahan.
Kukkaset kedoilla puhkeilee,
Yrtit ylt'ympäri tuoksuilee,
Puiden latvoissa tuuloset soittaa,
Lintuset lempeä livertävät,
Keväällä uudet tuntehet soittaa,
Elohon vanhat virkenevät.
Riemuitkaamme nyt vanhat ja nuoret,
Niinkuin luontokin riemuitsee,
Kauniina loistavat laaksot ja vuoret,
Taivaskin riemusta hymyilee.
Kaunihin kuitenkin riemutess' on
Ihmisen sielu kuolematon,
Senhän tähden niin kauniisti maamme
Laaksot ja kukkulat pukeutuvat
Ja vielä kauniimman kevään me saamme,
Jonka ei lahjat oo lakastuvat.
VÄHÄN KALEVALASTA JA KANTELETTARESTA.
"Von Pol zu Pol Gefänge zu erneun —
Ein Sphärentanz harmonisch im Getümmel —
Lasst alle Völker unter gleichem Himmel
Sich gleicher Gabe wolgemuth erfreun!"
Göthe.
Runouden kolmet päälajit ovat: kertoma-, laulu- ja näytelmä-runous.
Kertoma- eli sankari-runoutta, joka tavallisesti kuvaelee kansojen taistelua vapaudensa edestä, löytyy parhaasta päästä niillä kansoilla, jotka havainnoistaan luonnossa ovat tulleet ensimäisiin mietinnöihin siitä somuudesta, hyvyydestä ja viisaudesta, joka vallitsee mailmassa. Nämä kansat ovat jumaloittaneet luontoa joko kokonaan, taikka nähneet siinä kaksi eli monta vastaista (hyvää ja pahaa) voimaa.