Ja runo laulaa tästä tapauksesta
"Siit' on polo Pohjolassa,
Elo leievätön Lapissa."
Ulkomailla, missä Kalevalata tunnetaan, on se voittanut yleisön suosion. Saksalainen Rosenfranz lausuu kirjassaan "Runous ja sen Historia," puhuttuaan Kalevalan sisällyksestä: "Tämmöinen on likimmittäin pääsisällys. Mutta suorittaminen! Se on niin oivallinen, että sen kansan hengetärtä, jolla on niin moninainen mielenkuvitus, täytyy pitää korkeimmassa kunniassa."
Mutta täten ei aina Kalevalaa arvostella — syntymämaallaan. Useat rahvaasta tuumaavat: "Mitäpä sitä lukee, perättömiä kuin siinä puhutaan!" Semmoiset tuomitsiat tottukoot myös siihen ajatukseen, että heidän omat, eli jos ovat varsin vaatimattomia, niiden, joita nyt viisaimpina ja todenperäisimpinä pitävät, mielipiteet vuosisatojen jälestä, voivat siintää jokseenki erilaisessa, silloin ehkä hyvin epäselvässä, valossa tahi — olla siintämättä. Tämä lause tahtoo sanoa, että mailma edistyy. Emme me enään paavia palvele, vaan jos olemme ymmärtäväiset, niin emme naura niille ajoille, jolloin häntä palveltiin, mutta tutkimme niitä siinä uskossa, että se, joka ei tiedä mitään menneistä ajoista, hän ei ymmärrä nykyisyyttäkään. — Kalevala ei siis "saarnaa loruja," mutta se lausuu oman aikansa uskomat ja ihanimmat aatteet.
Ainoastaan se, joka lukee Kalevalaa sen syntymä-aikansa valossa, voi sitä oikeen 1) ymmärtää, ja 2) arvostella (tämä järjestys lienee näiden kahden verbikäsitteiden oikea). Hän lukee kummastellen tuon kaikkia eläväksi tekevän ja virkeän mielenkuvituksen kuvaelmia niistä ajoista, jolloin
Kaikki luonnossa eleli
Sointuisuudessa somassa,
Aamuruskon rusoittaissa
Runollisen, astuivatten
Nuoren luonnon näkymölle
Esiisäin ilmestykset;
ja hän yhtyy ihastuksell' ajatuksissaan Tapiolan (koska hän on manterella asuva) lukuisaan juhlasaattoon, joka kulkee "vuoren kukkulalle" [Kalev. (toinen painos) 41-61], jossa vanha Wäinämöinen
"Soitti päivän, soitti toisen"
niin suloisesti, että
"Ei ollut miestä, eikä naista
Kellen ei itkuksi käynyt,
Kenen syänt' ei sulannut."