UTRIAINEN. Käräjäin käyntiä ei tarvita. Kyllä lukkari antaa jälkeen. Sen tiedätte; sillä hän toivoo saavansa tyttärenne. Vaan sentähden on hänelle tästä sitä suurempi häpiä, noin koettaa peijata tulevata appeaan.
PELTONEN. ahaa! Vaan semmoinen hän on, joka vävykseni pyrkii!
UTRIAINEN. Sitä paitsi hän muuttaa syyskuussa uuteen kanttori-virkaansa. Silloin myöpi hän kiinteän omaisuutensa ja uusi omistaja ei luopune käräjiä käymättä parhaasta niitystään.
PELTONEN. Oikeen; sinä olet varsin älykäs. Kaikki sinä olet miettinyt edeltäkäsin.
UTRIAINEN. Komisarjuksen kanssa olen tuuminut.
PELTONEN. Vaan mikä nyt on tehtävä?
UTRIAINEN. Te vaaditte lukkarin heti heittämään heinän te'on. Jos ei lupaa, kyllähän keinot keksitään. Mainitkaa sivumennen, että kyllä tiedätte sen, minkä koko kylä tietää, ett'ei hän Mariaa kosi, vaan teidän omaisuuttanne.
PELTONEN (taputtaa Utriasta olkapäälle). Sinä olet aina talon puolta pitänyt, Minä kiitän sinua. (Avaa piirongin lohvun ja lyö ryypyn, jonka Utriainen juopi.)
UTRIAINEN. Te olette minua aina kohdellut kuin ystävää. (Itseks.) "Silloin seppä takoo kun rauta kuuma on." (Ääneen.) Isäntä! Toivojensa perille päästäkseen ihmiset ovat toimeliaat. Minuaki kiihoittaa toivo, vaan en tiedä, jos uskallan.
PELTONEN. Noh! pelkäätkö? Sano vaan!