Sofia purskahti itkuun. "Itke nyt, vaan ei itku auta", Kaarlo sanoi, avasi olutpullon ja tyhjensi suuhunsa sen sisällön.
"Nyt tämä mies lähtee kuulustamaan uutta virkaa itselleen", Kaarlo virkkoi ja meni ulos. Hän suuntasi askeleensa kapakkaan, jossa kaksi ystävää sattui istumaan.
"No terve, Kaarlo poika, kerranpa sinäki tulet oikealla ajalla", toinen huusi: "Miltäs tuntuu nyt mailma?"
"Huonolta", Kaarlo virkkoi. "Mutta kuulkaat, veikot. Ei kaiketi Suomessakaan tarvitse orjana olla, kun ei Amerikassakaan enään löydy orjia."
"Eipä tietenkään", lausui vaalakkatukkainen Kaapro.
"Sinä puhut kuin valtiopäivämies. Pois orjuus. Akkasi siis" —
"Akkani ei ole kysymyksessä, vaan konsuli, jonka osapalveluksesta nyt olen kuitti."
"Kas niin. Kippis sitten", Kaapro tokasi. Kaapro oli nuori mies, joka oli jättänyt omaisuutensa kiljuvien karhujen kitaan prosentin mukaan jaettavaksi.
"Ja nyt minä olen valmis astumaan uuteen palvelukseen" —
"Jonka kyllä saat", Pekka virkkoi. Pekka oli keuhkotautinen, joka oli kuullut, että keuhkotautia parannetaan paljolla punssinjuomisella. "Jos ei muuta, niin lähdemme kaikki Amerikaan. Siellä kyllä tämmöisiä poikia tarvitaan."