N:n pitäjän pappila siaitsee kauniilla paikalla, koivuja kasvavalla niemellä, järven rannalla. Rakennus on puusta, korkeanlainen, vaikka yksinkertainen, kaksi-ikkunaiset vinttikamarit kummassaki päässä. Maan puolella on kaksi kukkulaa, joista näkyala yli järven on kaunis. Toisella puolen järveä, pappilaa vastapäätä, on kirkko kuusimetsikössä.
Rovasti on 68 vuotias vankka harmaapää, jonka terveys vasta vuosi taappäin alkoi vähän heikota. Siitä syystä hän oli ottanut apulaisen — 26 vuotiaan Jooseppi Harjala'n, joka juuri oli lopettanut lukunsa Helsingissä ja tultuaan papiksi vihityksi, oli saapunut pappilaan samana päivänä, josta kertomuksemme alkaa. "Jooseppi — maisteri" — oli vaaleaverinen, heikkorintainen, hoikka ja pitkä nuori mies, jonka siniset silmät katselivat niin laupiaasti kultasankaisten silmälasien takaa. — Muista henkilöistä pappilassa oli rovastin rouva 60 vuotias, laihanlainen, mustaverinen, suopeannäköinen ja -luontoinen. — Kaksi pappilan pojista olivat poissa kotoaan ja tytär Maria — 22 vuotias — oli vanhempiensa koti-ilo, ruskeatukkainen, sinisilmäinen kaunotar.
"Käy käskemässä maisteri teetä juomaan" rovastin rouva sanoi pii'alle, joka hetimiten kiiruhti yli pihan "pienelle puolelle", jossa maisterilla oli sali tyhjä huonekaluista ja sen takana kamari, jossa hän asui.
Maisteri suki tukkansa ja vaatteensa ja oli hetken kuluttua rovastin kamarissa.
"Et panne pahaksi, että sinuttelen heti" virkkoi rovasti; "kutsu minua sedäksi. — Paneppa nyt Jooseppi tupakkaa!"
Rovasti istui keinotuolissaan, imien merenvahapiippuaan. Jooseppi otti papyrossin ja istui pieneen sohvaan, puhallellen savuja.
"Sinulle tulee täysi työ", rovasti puheli. "Sen vuoksi, ettei terveytesi ja kärsivällisyytesi tulisi liian ahdistetuiksi, niin neuvon sinua kääntymään minulta neuvoa kysymään. Kaikki ovat uteliaat koettamaan uutta pappia ja vaivaavat häntä turhanpäiväisesti."
"Pidetäänkö täällä seuroja?" Jooseppi kysyi hetken äänettömyyden jälkeen.
"Onhan niitä pidetty. Viimme vuosina en ole jaksanut niitä pitää, vaan pastori on sen siaan siinä toimessa ollut. Hm! — Nuo seurat ovat tuota uudemman ajan hommaa. Lutherus katsoo autuuden asian olevan kunki yksityisen toimena. Suoraan sanoen en minä oikein pidä tuosta joukossa puuhaamisesta. Siitä syntyy paljon tekopyhyyttä."
"Voipi niinkin olla", Jooseppi virkkoi; "olen niin vähän kokenut sillä alalla. Vaan luulisin kuitenki seurojen paljon hyvää matkaansaavan."