Näin sanoen äiti meni.
" Se oikea! Miks'ei hän saanut olla se oikea!"
Näin sanoen hän painoi muotonsa polsteria kohden ja nukkui vihdoin levottomuudestaan.
Tästä lähtien Anna koetti tukehuttaa lempensä, mutta niinkauan kuin kapteeni maissa oli, ei se onnistunut kuin osaksi. Vihdoin Aukusti läksi matkalle Länsi-Intiaan, jossa hän viipyi yli vuoden, käyden sen jälkeen myös Itä-Intiassa. — Aina hän vuosien kuluessa pysyi samana siistinä ja pulskana herrana. Neljä vuotta sen jälkeen kun yllämainittu tapahtui, eräs kaupungin herroista vietti häitään — Annan kanssa ja Aukusti, joka juuri sattui kerkeämään häiden ajaksi kotia, oli marsalkkina ja Hanna W. hänen vieressään morsiuspiikana. Aukustin ja Hannan väli ei tullut sen lämpimämmäksi kuin ennenkään. Kumpii pysyivät kaiken ikänsä naimattomina.
* * * * *
Kirjailiain runollisella etuoikeudella ajan suhteen johdamme nyt lukian samoille näytelmäpaikoille, joista vasta mainittu on, neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
Vanhanpuoleisessa rakennuksessa makasi kello 9 talviaamuna vanhus pienoisessa kamarissa, jossa oli yksi akkuna. Se ei ollut vettä nähnyt muuta kuin ulkopuolelta luonnon voimasta ja oli niin likainen ja paikattu, ett'ei moni olisi tyytynyt sitä semmoisena näkemään. Puoleksi ulosjuotu olutpullo oli pöydällä ja likainen juomalasi sen vieressä. Lattialla pöydän alla oli tyhjä viinapullo. Sänkyvaatteet olivat likaiset ja luteita näkyi siellä täällä sängyn saumoissa ja peitolla. Ilma huoneessa oli katkera ja huono.
Katselkaamme tarkoin tuota muotoa, joka lepää vuoteella. Vaalakan harmaja parta sitä ympäröi ja valkea tukka peittää vanhuksen pään. Ryppyjä on muodossa runsaasti, silmien hehku on kuumeentapainen, vaan ikäänkuin kohta loppuun palanut. Selvästi suonet kohoavat tummansinisinä laihoista käsistä. Suu on hampaaton ja alaleuka ulkoneva niinkuin tavallisesti vanhoilla. Neljä vuosikymmentä oli iskenyt armottomat merkkinsä tähänki ihmiseen. Hän läheni 70:tä ja harva, joka ei neljäänkymmeneen vuoteen olisi häntä nähnyt, harva, jos kukaan, olisi hänessä tuntenut — pulskan kapteenin. Tätä nimitystä ihmiset, harvoilla poikkeuksilla, hänestä vieläki käyttivät, vaikka se nimi nyt oli paremmin ivanimen kuin kunnianimen tapainen. Miten hän tällä lailla oli vajonnut kurjuuteen, siitä eivät hänen aikalaisensa tietäneet kertoa. Vastasipa muuan näiden rivien piirtäjälle: Aleksandriassa hän alkoi elää huonosti ja siitä asti on sitä kestänyt. Kysymykseeni, löytyikö tuohon muutokseen tunnettua syytä, ei siitä tietty selkoa antaa. Pääasia oli kertojan mielestä, että asian laita oli niin, ja minä sain itse muodostaa kaikenlaisia arveluita syistä, sillä ett'ei kukaan syyttä semmoista keikausta tee, sen ymmärtää kukin, joka uskoo siveellisten lakien löytyvän maailmassa. Arvatenki alinomainen myötäkäyminen ja siitä syntyvä ylpeys tässäki, niinkuin niin monasti, oli lankeemuksen matkaansaanut.
Aukusti niinkuin useimmat muut ei kuitenkaan ottanut alistuakseen tuon ankaran kohtalonsa edessä, vaan asettui kapinoimaan ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Siinä taistelussa hän tietysti vaan vahingoitti itseään ja paatui yhä enemmän.
Niinkuin jo mainittiin, kapteeni lepäsi vuoteellaan muutamana talvisaamuna. Ovi avattiin salista ja hänen passaajansa — merimiehen leski — tuli sisään.