Päivän terä uppoaapi Vähitellen laineisin, Rusko siitä valahtaapi Vielä puiden latvoihin.
Maat ja meret vihdin peittää Kesän puolihämärä, Kunnes uusi päivä heittää Mihin ruusuvalonsa.
* * *
Pöllästä kun kuljet purnella Runsaan kiven heiton koillista Kohden, tulet Kainun saarehen, Jossa näet pienen ihmehen.
Kallio sun etees levenee, Mereen päin se hiukan kaltenee; Pituudelta sata askelta, Leveys on puoli pituutta.
Täällä öisin piiat Vellamon Tanssivat kai valoss' kuutamon. Ruohoparta Ahti kauniisti Paaen palleassa nukkuvi.
Vieressänsä venyy Vellamo, Hapsiansa harjaa. Kuutamo Heijastaapi hopeesu'asta, Välkkyileepi aaltoin harjalta.
Vaan kun koillisessa sarastaapi Päivä, kaunis näky katoaapi, Näky, jota esi-isämme, Onnelliset, nähdä sait — ei me!
Matkustajat nimens' kallioon Jätit, jälkimailman muistohon, Muutoin säilyneet ois mainehelta, Astuttuaan elon tanterelta.
Kymmenkunta syltää syrjässä Täst' on kallio — myös lähellä — Puolet ko'oltansa, kun sen vertaa Siihen, jost' en puhu toista kertaa.