"Hanna, älä minua jätä", huusi jälkimäinen neito edellä menevälle.
Se, jota huudettiin, pysähtyi odottamaan. "Ehkä saan minä seurata neitosia", virkkoi sihteeri, ko'oten kaiken päättäväisyytensä.
"Miks'ei", sanoivat tytöt nauraen hiukan. Tämä nauru ei oikein huvittanut sihteeriä, vaan hän oli päättänyt kärsiä kaikki. Nyt lähdettiin astumaan senaatintorille päin, sieltä Unionin katua Saksan kirkkoon asti, sieltä laskeutiin rannemmaksi ja mentiin Kaivopuistoon, josta kuului musiikia. Täällä muuan ylioppilas ilmestyi heidän seuraansa, hän näytti olevan melkein tuttu neitosten kanssa. Sihteeri mietti juuri mitä hän tilaisi, vaan ylioppilas oli jo joutunut etukynteen siinä suhteessa. Kun viiniä lemonaadin kanssa oli juotu ja teetä sen päälle, lähdettiin paluumatkalle ja sihteeristä koko tämä reissu tuntui jotenki epäonnistuneelta.
Kun sihteeri oli eronnut naisista, hän meni kotiansa ja pani heti maata. Miks'ei hänen lemmittynsä sen enempää huomiota häneen luonut muiden seurassa? Tämä ajatus vaivasi sihteeriä, vaan hän ajatteli vihdoin: moniaat, varsinki tuossa ijässä, ovat niin ujoja. — Mutta saadaan nyt huomenna nähdä!
Aamulla kun sihteeri istui akkunassaan kl. 9, näki hän neidon akkunassa päätään nyykäyttävän hänelle ja heittävän suurimmalla kauneuden aistilla kolme (sanoo 3) sormisuukkosta häntä kohden. Hän olisi heti lähtenyt yli kadun, vaan koska hänen virkatuntinsa oli lähenemässä, niin hän säästi käynnin kello 5:een j.p.p. Sanottuun aikaan hän siis astui lemmittynsä puheille. Neidon äiti, sihteerin ikuinen, pulska ihminen, avasi oven sihteerille. Tämä istui nojatuoliin ja puheli hajamielisenä yhtä ja toista, vilhuen silloin tällöin oveihin, eivätkö nämä aukeneisi ja eikö nuori sulotar niistä astuisi sisään. Mutta turhaan. Vihdoin hän kysyi eikö rouvan tytär ollut kotosalla, johon rouva K. vastasi kieltävästi. Kun hetken oli puhuttu, sihteeri otti hattunsa ja jätti hyvästin. Rouva K. käski hänen seuraavana päivänä puolisille luokseen. Sihteeri tietysti kiitti ja lupasi tulla.
Suoritettuaan virkatoimensa sihteeri nyt meni puolisille kl 4. Täällä ei ollut muita vieraita kuin tuo ennen mainittu ylioppilas. Kun ruokapöydästä oli noustu, vetäysivät nuoret saliin, jossa neito säesti ja ylioppilas harjoitteli muutamaa kappaletta. Ylipäätään sihteeri ei mieltynyt tähän käyntiinsä ja meni kl 10 kotiaan sillä päätöksellä että vaatii selvitystä tuolta kavalalta neidolta hänen kummalliseen käytökseensä.
Hän siis seuraavana päivänä kirjoitti ruusunkarvaiselle paperille:
Arvoisa neiti!
Teidän käytöksenne akkunassa (sormisuukkoset) ja muualla minua vastaan on niin kaksinkertainen että se vaatii selitystä. Vastatkaa nyt suoraan: rakastatteko minua? Jos niin on, niin minä olen se mies, joka kykenen kuukauden kuluttua viettämään häitä. Suurimmalla kunnioituksella j.n.e. Tämän kirjeen hän lähetti pienellä pojalla, joka hetken kuluttua toi kellertävälle paperille piirretyn kirjoituksen vastaukseksi. Se kuului näin:
Arvoisa herra N!