Minä olen varsin pahoillani, että olette erehtyneet minun suhteeni. Muuan ylioppilas, jonka seurassa olitte Kaivopuistossa, kulkee silloin tällöin akkunoittenne alatse ja hänelle nuo sormisuukkoset ovat ai'otut. Suurimmalla kunnioituksella: Emelie K.
Tämän jälkeen ei neito sen kovemmin heittänyt sormisuukkosia akkunasta eikä häntä akkunassa näkynytkään. Mutta sen sijaan alkoi akkunassa ilmestyä toinen olento — Emelien äiti — joka usein katseli yli kadun. Kohta oivalsi sihteeri — sillä noin vastapäätä asuessa oivalletaan yhtä ja toista — että rouva K. oli hänelle paljoa sopivampi kuin nuori tytär. Jonku ajan kuluttua alkoi sormisuukkosia lentää poikki kadun rouva K:n ja sihteerin kesken. Nyt asioiden juoksu meni eri vauhtia kuin äsken. Kuukauden kuluttua kuulutettiin ensi kerran; puolenkolmatta viikkoa siitä olivat häät. Vasta kolme vuotta tämän jälkeen vietti ylioppilas häitänsä neiti K:n kanssa ja protokollasihteeri — nyt onnellinen isä kahdelle lapselle — tanssi häissä, varsinki myöhemmin illalla rinkitanssia, niin että takin liepeet olivat vaakasuorassa.
Petollinen turva.
Muutamana kevätiltana tuli luokseni tuttavani, Kaarlo S., 25 vuotias nuorimies, elävä luonteeltaan ja liikkeiltään sekä hyvänsuopa kaikkia kohtaan. Hänellä oli käytännöllisellä uralla pienoinen toimi, jonka hänen sanottiin hyvästi hoitavan. Lukumieheksi hänen jo koulussa ensi vuonna oli huomattu ei kelpaavan, jonka vuoksi hän töin tuskin jaksoi läpi kolmen luokan; ja sitten hän sanoi jäähyvästit kirjoille, pistäen ne läpi puukolla sieltä täältä. Tämä Indianein tapainen hyvästijättö oli koululaisissa ainaki siihen aikaan jotenki tavallinen temppu.
Kaarlon silmät loistivat tyytyväisyydestä ja pitkittä mutkitta hän uskoi minulle sydämmensä salaisuuden: hän oli joutunut Amorin valtaan. Sofia oli niin vaatimaton, niin kaunis, niin yleväluontoinen y.m. kuin vastakihlattu tavallisesti aina on. Sormus oli Kaarlolla sormessa ja se kiilsi niinkuin uusi sormus ja erittäinki kihlasormus tavallisesti kiiltää.
Mun tietoni mukaan tuo kauppa oli melkoisen äkkiä tehty ja, katsoen Kaarlon elävään luontoon, en ollut täysin vakuutettu, oliko hän, tätä tärkeätä askelta astuessaan, tarkastellut niitä ominaisuuksia lemmikissään jotka kestävät enempää kuin ensi hyökyaaltoja avioliiton salakarisella merellä. Kaarlo arvasi nämät ajatukseni ja sanoi: "ole huoleti! Kyllä tyttöni kanssa täytyy toimeen tulla ja lienenkö minäkään aivan paha. — Minä nyt onnittelin häntä ja hän lisäsi äskelliseen: minä olen saanut uuden viran; tulen kirjuriksi N:n konttooriin. Palkka 1,500 Smk. Eiköhän sillä aluksi tule toimeen? Uskon myös saavani asiamiehen toimen muutamassa vakuutusyhtiössä, All right! Oi veikkoseni!" Kaarlo lisäsi "ennen en ole huomannut maailman olevan niin avonaisen!"
Tätä arvostelua minä tosin tähtitieteelliseltä kannalta oivalsin, vaan kansantaloudelliselta hiukan epäilin, nyt kun tungos joka uralla alkaa tuntua. "Onnea sinulle, joka sekaan mahdut vielä", minä sanoin Kaarlolle. "Aika on tuleva, jolloin moni saa odottaa virkaa" ("moni taitavampiki kuin sinä", ajattelin itsekseni).
Kolmen kuukauden kuluttua kuulutettiin ensi kerran Kaarlo S. ja Sofia N. Tuorstaina kolmannella viikolla jälkeen kuulutusten vietettiin häät. Morsian oli siro ja sievä ja ylkä iloinen ja klo neljään asti aamulla tanssittiin.
Kaksi kuukautta häiden jälkeen kävin muutamana iltana vaimoni kanssa nuorta pariskuntaa tervehtimässä. Nuoren rouvan muoto heijasti autuaallisia tunteita ja Kaarlo oli hupaisin isäntä, minkä toivoa voi. Aina aikatavasta hänen silmänsä kääntyivät Sofiaan päin. Sanomattaki voi ymmärtää että onnellisuus nyt majaili tässä perheessä, —
"Paljo puhutaan tässä mailmassa murheista", Kaarlo virkki vähän ylönmielisesti, "vaan eipä niitä kaikille näy riittävän."