"Minä en ole pitkään aikaan matkustanut," virkkoi Björn; "kävithän,
Arnkijl vasta Kajaanissa."
"Niin, Majurin seurassa!" sanoi Arnkijl. "Minä lähden Kiteelle, menköön
Björn Pielisiin".
"Minä pidän sen sopivimpana, että sama mies käy sekä Kiteellä että
Pielisissä, koska ne ovat samaa suuntaa", sanoi Jessenhaus.
"Määrää sinä Pietari", sanoi Arnkijl Jessenhausille, "kumpi meistä menee, niin ei tule tyhjää intosta välillämme".
"Minä katson sopivaksi että Arnkijl lähtee", sanoi Jessenhaus; "Björn on täällä kotona tarpeesen".
Finne nousi ylös ja paiskasi miekan, jota hän hioi, pöydälle, jotta se tärähti.
"Te luulette voivanne mun kanssani menetellä niinkuin lapsen kanssa", huusi hän, "mutta Björn Finne, joskin pitkämielinen, ei ole vahasta tehty. Tällä kertaa pitää poikkeus tapahtuman. Ellen minä pääse yksin tai Arnkijlin kanssa matkalle, niin lähden huomispäivänä pois Hovilasta ja silloin saatte tulla toimeen Nurmeslaisten kanssa miten voitte".
"Hsch — joku tulee", sanoi Jessenhaus; "älkäämme riidelkö".
Ovi avattiin ja muuan mies astui sisään.
Jessenhaus kavahti, nähdessään ettei vastatullut ollut oman talon miehiä. Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän hänen vihamiehiään.