"Minua et loukkaa, jos sanot", virkkoi Arnkijl, joka kuitenkin ei tosin tiennyt, tahtoiko hän mieluummin kuulla tai ei.
"He sanovat — hm — että olet petollinen. No, kummako se! Kuka noiden kanssa rehellinen voi olla? Sanovat myös että olet vähän pelkurimainen. Minä olen selittänyt että jälkeen viimme kuumetautisi luontosi tuli hiukan aremmaksi, mutta pelkuri ei Arnkijl ole — sen olen vakuuttanut".
"Mutta sinusta ei sitä voi vakuuttaa", virkkoi Jessenhaus.
"Milloin olen pelännyt?" kysyi Björn punastuen vihasta.
"Kun rovasti vannotti kansan Ryssän alle kirkossa", lausui Jessenhaus. "Sinä, kruunun virkamies, et uskaltanut sanaakaan hiiskua silloin. Kun oisit rohjennut nousta ylös ja pitää heille puheen, niinkuin, totta mar, minä olisin tehnyt, niin ei tämmöisiä hullutuksia ois tapahtunut. Nyt ovat he Ryssän kansaa liitossa ja meille voi tulla ahtaat olot, johon on syynä sun pelkurimaisuutesi ja huolettomuutesi".
Björnin veri kuohahti; vaan hän ei oikein uskaltanut Jessenhausia vastustaa; hän lausui: "Sulla on aina mua vastaan nurkumista. Jos itse oisit kirkossa ollut, et oisi enemmän kun minäkään suutasi aukonut. Sinä tiedät hyvin, ettei sun puhettasi olisi enemmän korviin otettu, kun minunkaan. Mutta pääsyy sun moitteeseesi on, suoraan sanottu, kateus. Sinä et soisi, että minä olen majurin suosiossa yhtä paljon kun sinäki, vaikka mua kyllä koetaan parjata hänen edessä".
"Sinä et, Björn-rukka, sietäisi paljon parjaamista, ennenkuin olisit kuitti palveluksestasi", sanoi Jessenhaus. "Vaan se sinään. Minä en sinua tahdo sortaa, ainoastaan oikasta ja oikaseminen on aina vastenmielinen inhimiselliselle ylpeydelle. Mutta olen minäki aikanani saanut nuhteita kuulla, jopa tutaki. Kun majuri oli pahalla tuulella, ei ollut lysti olla; korviaan sai varoa; kerran hän kolautti mua miekan lappealla selkään, etten pitkään aikaan voinut hengittää. Semmoinen kohtelu oli liian ankara ja sen sanoinki kerran majurille että, jos hän vielä mua niin kohtelee, niin olemme eri ystävät. Hän katui mitä oli tehnyt, syleili mua ja sanoi, etten koskaan saa hänestä luopua, sillä semmoista auttajaa kuin minä, ei ole hällä ollut, eikä tule".
Tämä puhe lepytti melkoisesti, niinkuin Jessenhaus jo edeltäpäin arvasi, sopusaluonteisen Björnin.
"Majurilta on tullut kirje," lausui nyt Jessenhaus, "jossa hän käskee meidän pitää huolta siitä, että jäännös hänen tavarastansa Suorlahden ja Lieksan tiloilta Kiteellä ja Pielisissä tuodaan tänne. Hän aikoo sitten kelin aikana viedä täältä kaikki Kajaaniin. On nyt terveellistä, että joku meistä lähtee Kiteelle ja Pielisiin".
"Minä olen valmis", sanoi Arnkijl, joka heti hoksasi, että tuo reissu olisi kukkarolle varsin terveellinen.