Hän läksi kevein askelin astumaan noidan mökistä. Malla otti penkiltä rahat, suuteli ne monin kertaisesti ja otti sitten kiukaan alapuolesta kiven irti. Kiven takana oli kätkö, jossa oli lipas. Malla ra'otti tämän ja vielä kerran suudeltuaan äskeisen ansionsa, antoi hän sen suljahtaa lippaasen, jonka hän piakkoon pisti säilyynsä.
VII.
Hovilassa.
Päivänä jälkeen sen, jolloin viimmemainitut tapaukset tapahtuivat, istui iltapuoleen Majuri Affleckin tilalla hänen jo ennestään lukijalle tunnetut kolme uskottua ison pöydän ympärillä, viettäen aikaansa vaihdellen puheilla ja aseiden puhdistamisella sekä teroittamisella. Arnkijl perkkasi vanhaa piimusköötiä, Jessenhaus puhdisti sytytin-musköötiä ja Björn Finne hioi miekkaa. Pöydällä seisoi kaksi isohkoa oluthaarikkaa. Huone, jossa he istuivat, oli iso pirtti, jonka seinillä riippui kaikenlaisia aseita: pyssyjä, sapeleita, miekkoja ja pistooleja y.m. Yhdellä seinällä näkyivät Kaarle XI ja Kristinan muotokuvat.
"No, Björn", sanoi Arnkijl, "mitä mietit, kun suusi meni noin nauruun?"
"Minä soisin joskus olevani sata kertaa pienempi kuin olen", lausui
Finne, joka, kun kerran rupesi, oli mahdottoman filosofillinen.
"Olisinpa esimerkiksi kärpänen".
"Ja mitä hyötyä sulle siitä olisi?" kysyi Arnkijl, silmäillen Björnin täysikuu-muotoa.
"Minä tahtoisin kerran kuulla mitä Nurmeslaiset meistä puhuvat. Etteivät he meitä kiitä, sen toki tiedän; vaan sen tahtoisin tietää, mitä päävikaa he meissä kussaki vainoovat".
"Nurmeslaisten mielipiteistä me viisi pidämme", sanoi Jessenhaus kuivasti. "Sulla Björn, on, suoraan sanoen, yksi vika, joka usein on meille haitallisempi kun Nurmeslaisille. Sinä mittaat viinapäissäsi kappoja tynnyrien sijaan ja joskus päin vastoin, joka taas arvoamme alentaa ja turhaan ärsyttää kansaa".
"Olkoonpa miten tahansa", virkkoi Björn närkästyneenä Jessenhausin nuhteista, joita hän ei suinkaan ensikerran kuullut: "sen tiedän, että minä meistä kolmesta olen enin suosittu. Kaikki myöntävät, että mulla on hyvä sydän. Mutta sinua, Jessenhaus, he kutsuvat Belzebubiksi y.m. Ja Arnkijl — hm — en tahdo sua, Fredrik, loukata — hm — jääköön sikseen".