Mielet täten kiihtyivät kummallai puolen niihin määrin, että Hovilaiset kohta ryntäsivät talonpoikien päälle. Nämä vastustelivat ensin itsiään sauvoilla, vaan kun Hovilaisilla olivat miehet muassa, alkoi talonpoikien asema käydä hankalaksi.
Nevalainen kohotti nyt pyssynsä; pamaus kuului ja Arnkijl vaipui kohta polvilleen. Luoti oli käynyt vasempaan pohkioon.
Hovilaiset joutuivat tästä aivan vihan vimmaan. Heitä oli nyt vaan neljä neljää vastaan.
"Tuossa saat viimme kappain edestä", huusi Sormuinen ja heitti Björniä hartioille. Tämä kiljasi iskusta ja hyökkäs Sormuisen päälle, löi häntä miekan lappealla oikeaan käsivarteen, joka meni turraksi. Samassa yksi Hovilan renki sieppasi Sormuisen seljälleen.
"Älkäämme jatkako turhaa työtä", sanoi nyt Karjalainen. "Palataan sovinnossa, ettei tule käräjä-asia".
"Sinä raukka", karjasi Nevalainen. "Sovinnossa!"
Mutta Karjalaisen rohkeus oli mennyt. Hän laski pyssynsä puuta kohden, lausuen: "Ei tässä enään auta vastustaa".
Kun Turuinen näki kumppaninsa noin alakuloisena, niin hänenki rohkeus väheni. Hovilaiset käyttivät tämän epäröimisen edukseen. Kohta oli Sormuiselta kädet taka sidotut; samoin Karjalaiselta ja Turuiselta.
Nyt seisoi Sipo Nevalainen yksin neljää vastaan. Hän ei kerennyt ladata pyssynsä, vaan hän piti sitä piipusta kiini ja heilutti sitä kuin nuijaa. Hovilaiset epäilivät käydä tuon uhkaavan näköisen talonpojan kimppuun. Vihdoin he kuitenki häpesivät, etteivät neljän voisi yhden voittaa; he ryntäsivät yht'aikaa Sipon päälle. Tämä sai muutaman rengin kiini, paiskasi hänen niin voimakkaasti toista renkiä kohden, jotta kumpii vyöryivät tien syrjään ojaan, huutaen ja noituen. Arnkijl istui tien syrjässä änkyttäen tuskasta pohkiossaan; ainoastaan Björn ja yksi renki voivat enään Nevalaisen kimppuun käydä.
Hevoset laaksossa olivat taistelusta levottomiksi tulleet ja lykänneet kärryt takaperin. Äkkiä Nevalaisen muoto synkistyi; hän tirkisteli laaksoon ja jupisi: "Kohtaloni ei suo mulle menestystä tällä kertaa".