Hetken oli voimakas mies kykenemätöin itseään puollustamaan. Tämän hetkisen käytti Björn edukseen. Hän astui Nevalaisen luo, otti taskustaan nahkahihnan ja sitoi Sipon kädet tämän seljän taa.
Nyt Nevalainen kavahti ikääskun unen horroksista, syvään huo'aten. Hän oli lumouksestaan päässyt, ja olis nyt taas ollut valmis vastarintaa tekemään; vaan nyt ei enään voinut.
"Noidan ennustus kävi toteen", jupisi Nevalainen. "Kuka olis uskonut: sininen karhu puussa ja sitä karhua ei luoti voi tappaa".
Talonpojat vietiin nyt kärryjen luo, joihin kuhunki yksi pantiin.
Turuinen ja muuan Hovilan rengeistä saivat jalkapatikassa kulkea
Pielisiin, josta saivat hevosen.
Nevalainen, noustessaan Björnin kärryihin, tirkisteli vieläi kärryjen perälautaa, johon sininen karhunkuva oli maalattu. Tämä oli muka Björnin vaakuna.
Paluutettujen viha ilmausi paluumatkalla erilailla. Sipo istui äänetöinnä. Björn koetti häntä puhutella, vaan Nevalainen ei vastannut hänen puheesen. Hän mietti vaan yhtä asiaa: saada tieto siitä, kuka heidän retkensä oli ilmaissut Hovilaisille. Sormuinen purki sappensa Hovilaisille mitä pahimmalla tavalla hän voi, luvaten heille korvausta tämän päivän edestä. Vihdoin hän vaikeni lausuttuaan, ettei noille kelvottomille raukoille kannattanut kelpo miehen puhua; eivät he edes haukkumista ansaitseisi. Karjalainen rupesi puhelemaan renkien kanssa sopuisasti ja koetti saada tietää, kuka Hovilaisille oli talonpoikain menon ilmoittanut; vaan tästä seikasta hän ei selvää saanut. Turuinen istui äänetöinnä; ei hän näyttänyt liioin surevan tätä äkkinäistä palausta.
Myöhään illalla saapuivat matkustajat taas kotiseuduilleen. Kun Nevalainen astui alas kärryistä, tuli Juhana pihalle, katsomaan kuka ajoi kartanolle. Synkkä ajatus oli syntynyt Sipon aivoissa. "Minä uskon, että Juhana on tämän matkaansaanut", ajatteli hän. "Isä poikansa pettänyt!"
Näin päättyi talonpoikain retki Käkisalmelle. Nevalainen haastettiin käräjiin siitä, kun oli ampunut kruunun käskyläistä ja muut talonpojat retkelle houkutellut. Hän tuomittiin sakkoon, jonka hän kernaasti maksoi, lausuen: "Mun kukkarostani nyt raha lähtee, vaan Hovilaisilta se vielä kerran peritään".
Arnkijlin vamma parani pian; vaan hänen sydämmeensä oli haava isketty, joka kauan pysyi arpeutumatta. Siinä haavassa kyti sammumatoin viha Nurmeksen talonpoikia ja etenki Nevalaista vastaan.