"Oi Juhana", sanoi Elsa, joka huomasi lemmittynsä alakuloisuuden, "mitä on tapahtunut? Isäsi on sulle varmaanki ollut kova".
"Mitäpä tuota salaan", virkkoi Juhana. "Hän syyttää mua siitä, että olen lähdöstä Käkisalmeen antanut tiedon Hovilaisille. Mieleni tosin teki ilmaista, vaan en kuitenkaan sitä tehnyt. Kun kielsin isälleni ilmoittaneeni, kutsui isäni mua valhettelijaksi ja raukaksi, koska en tekoani juljennut tunnustaa ja sanoi, ettei hän mua silmäinsä edessä suvaitse, ennenkun hän saa kuulla, että retki jonku muun kun minun kautta on tullut ilmaistuksi. Oi Elsa! Paholainen on varmaan pauloihinsa isäni mielen kietonut. Äitini on surusta ja pelvosta sängyn omainen".
Neidon posket olivat Juhanan puhuessa vaalenneet. Äkkiä veri niihin taas kohosi.
"Juhana", lausui Elsa. "Sinä olet syyttömästi saanut kärsiä. Jos se, joka retkestä ilmoitti, olis tiennyt, että sinua siitä syytetään, niin olis hän heti itsensä ilmoittanut. Mutta nyt hän sen tekee heti sinulle tässä".
"Kuinka?" lausui Juhana hämmästyen. "Sinäkö olisit ilmoittanut?"
"Juuri minä", virkkoi Elsa. "Kun näin sinun tuskasi heidän lähtönsä johdosta; kun kuulin, että ainoa pelastuskeino olisi antaa tieto lähdöstä Hovilaisille, niin päätin ainoaa keinoa koettaa. Minä lähetin Saarelan Pekan viemään kirjeen Hovilaan ja käskin hänen heti kirjeen jätettyä tulla pois ilmottamatta, mistä se oli. Niin on hän tehnytki".
"Oi armas Elsani! Mitäs olet tehnyt?" sanoi Juhana tuskallisesti. "Jos saavat tietää, että sinä olet heidän vehkeensä ilmituonut, niin olet hukassa. Meidän pitää varoittaa Saarelan Pekkaa ilmoittamasta, mistä kirje oli".
"Ja sinä siis saisit kärsiä viattomasti!" lausui innostunut neito. "Ei,
Juhana! Minä ai'on ilmoittaa tekoni ja silloin olet sinä pelastettu".
"Jumalan nimessä, Elsa, mitä ajattelet?" huudahti Juhana.
"Minä ajattelen sitä, mikä oikein on", virkkoi Elsa vakavasti.