"Avaa, noita", kuului vastaus.
"Kukas olet, sano nimes, et muutoin pääse sisään", lausui Malla.
"Sipo Nevalainen tartsee vielä kerran apuasi", kuului vastaus.
Ovi avattiin. Kalpeana, hiukset hujan hajan astui sisään Nevalainen.
Levotoin tuli hehkui hänen silmissään.
"Noita", lausui hän, ottaen takkinsa alta esiin kauniin hopealta hohtavan lippaan; "nyt on neuvos ja kykys tarpeesen. Talonpojat aikovat tehdä hyökkäyksen Hovilaa vastaan. Sun pitää estää tämän onnistumasta".
"Estää — retken onnistumasta — Sipo Nevalainenko niin puhuu? Oletko
Hovilaisten ystäväksi ruennut?" kysyi Malla.
"En ole kenenkään ystävä — kuule noita — nyt olen niinkuin sinä — mulla ei ole ketään, johon voin luottaa, jota voisin rakastaa, ei edes kulta ja hopea niinkuin sinulla".
"Hm", — jupisi Malla. — "Minä ymmärrän. Sinä olet suututtanut talonpojat".
"Minä olen heitä moniaita hävyttömästä pelkurimaisuudesta nuhdellut; siinä kaikki. Nyt ei enään Sipoa tarvita! Oli aika, jolloin mun apuani, mun neuvoani tarvittiin. Se aika on mennyt. — Mutta vähät siitä. Sano miten talonpoikien retki estetään".
"Milloin se tapahtuu?" kysyi noita.