"Vaikka olis teitä viisi sisällä ja kuusi oven takana, niin ei teillä ole oikeus puolellanne", sanoi jäykkä Pekka.
Muuan miehistä oli hiljaa hiipinyt Pekan taa ja sieppasi tämän äkkiä kumoon. Pekan vaimo parkasi pelvosta ja lapsi rupesi ruikuttamaan.
"Jumalan tähden", huusi vaimo. "Mitä aiotte Pekalle tehdä? Hän on viaton".
"Hänelle ei mitään pahaa tapahdu, kun hän vaan meitä seuraa Hovilaan", virkkoi Yrjö. "Sieltä hän kohta pääsee pois, kun on tehtävänsä tehnyt".
"Älä tunnusta siellä. Pelasta kaunis Elsa", kuiskasi vaimo Pekalle.
Yrjö kuuli sanat ja lausui hymyillen: "Ei hänen tartse puhua sanaakaan.
Hovilaiset sanovat vaan, jos hän on sama mies, joka kirjeen toi".
"Minä en tosiaankaan halua nyt yöllä seuraanne lähteä", sanoi Pekka.
"Huomenna voin noutamattaki tulla".
"Kiitos lupauksesta", lausui ivaten Yrjö. "Vaan niinkuin sanottu, tarvitsemme sua juuri nyt. Pistä siis housut jalkaasi".
Pekka ei tähänkään suostunut. Housut tukittiin väkisin hänen jalkaansa. Takkia myöski piti muiden tukkia hänen ylleen; sitten hän talutettiin tuvasta ulos.
Sill'aikaa kun tämä kohtaus oli suoritettu Saarelan Pekan mökissä, oli kujan suussa odottaville talonpojille tapahtunut vielä kummempi näytös. Kohta senjälkeen kun Yrjö seuraajineen oli eronnut Pekan mökkiin, olivat talonpojat tiellä, noin kymmenen sylen päässä, nähneet leimahtavan tulen. He astuivat vähän eteenpäin, katsoakseen mikä syy oli tähän ilmiöön; vaan ei mitään he huomanneet. Hetken kuluttua näkyi jäletysten kaksi leimausta ja jälestä ikäänkuin miekkojen kalske. Talonpojat säikähtivät; he astuivat taaski katsomaan, mikä oli syynä ilmiöön; vaan ei mitään näkynyt. Ja kohta näkyi kolmannen kerran kolme väläystä ja kuului valittava ääni, joka puhui: "Onnettomat! Mihin jätitte Sipo Nevalaisen?"
"Mitä tämä merkitsee?" sanoi Karjalainen, jonka kalpea muoto todisti, että rohkeus ei isommassa mitassa enään majaillut hänen rinnassaan.