"Ei liene tämä hyvän edellä", jupisi Turuinen. "Mutta mitä meihin koskee Nevalainen?"
"Älkäämme turhaan ajatustamme vaivatko", sanoi Ikonen. "Tuo ilmiö merkitsi jotaki; vaan me menemme matkamme eteenpäin siitä huolimatta".
"Minä pelkään ettemme Hovilan portin sisäpuolelle tule tänä yönä", jupisi muuan vanhus. "Olen paljon nähnyt mailmassa ja tiedän, että enteistä voi tulevaisuutta aavistaa".
Näille arveluille tuli äkkiä päätös, kun noita ilmausi talonpoikain keskelle, ilman että he huomasivat tarkemmin, mistä päin hän tulikaan. Horman Hallan kukin tunsi parhaaksi selittäjäksi tässä asiassa; ja kun Malla oli kuullut kertomuksen ilmiöstä, jonka kertomuksen hän varmaanki viidellä eri tavalla sai kuulla, niin hän lyhykäisesti selitti, että Sipo Nevalainen oli se mies, joka enemmän kuin kukaan muu voisi johtaa rynnäkköä Hovilaan ja nuhteli talonpoikia siitä, että he niin ajattelemattomasti olivat ohitse menneet sen miehen, jota usean heistä tuli hyväntekijänään kiittää.
Tätä puhetta koettivat jotkut vastustella, vaan kun noita ennusti varmaa epäonnistumista retkelle, jos ei Nevalainen ollut muassa, niin mukaantuivat kaikki siihen, että Sipo noudettaisiin kotoaan. Päätöksen jälkeen seurasi heti teko ja piakkoon oli Sipo, joka ensin kielsi lähtemästä, saatu mukiin.
Kun Yrjö yölliseltä syrjäretkeltään oli saapunut muiden luo, näki hän suureksi kummastuksekseen ja harmikseen Nevalaisen muassa olevan. Hän tervehti Sipoa kuin tavallisesti, vaan Yrjön sydämmessä kyti kateuden liekki. Hän päätti asettaa Sipon semmoiseen asemaan, jotta tämä ei suinkaan kiittäisi onneaan, kun oli tullut näin käskyttä muiden mukaan. Talonpojat olivat saapuneet Hovilan kujan suuhun. Sipo Nevalainen asettui nyt heidän eteensä ja lausui: "Meidän sopumme ei viimme aikaan ole ollut aivan kehuttava. Syytä siihen löytynee jos minun puolellani, niin teidänki. Vaan minä unhotan vähät riidat ja pyydän teidän tehdä samoin. Nyt on meillä yhteinen vihollinen ja yhteinen vaara. Väkivallalla on meitä kohdeltu ja väkivallalla me puolestamme kohtelemme vihollisiamme. Köyhien, orpojen ja leskien puoltajina olemme tällä hetkellä. Oikea asiamme on, toivon ma, meille tuopa voiton. Toverit, olkaat urhoolliset! Minä koetan tänä yönä kunnostaa nimeni. Tehkäät te samoin, niin koston ja voiton suloisuutta saamme varmaanki nauttia".
Horman Malla, joka oli retkellä muassa, lausui: "Tähtihin on kirjoitettu, että Nevalainen on kummia matkaan saava Hovilassa. Olkaat hälle kuuliaiset, niin voitto on teidän, mainio voitto".
Yrjö Sormuinen, joka myöskään ei tahtonut olla muita huonompi kehotuksissaan, sanoi: "Koston hetki on tullut. Tässä riippuu, mun uskoni mukaan, voitto ei yksityisen, vaan kaikkien urhoollisuudesta. Niinpäin minä tähtien kieltä tulkitsen. — Älkää säästäkö käsivarsianne! Hakatkaat mihin vaan ulotutte. Pistetään tuohon lemmon pesään tuli, jotta se perinpohjin hävitetyksi tulisi".
Oli sydänyön aika. Miehet alkoivat liikkua eteenpäin, läheten Hovilan ulkohuoneita. Etupäässä astuivat Sipo Nevalainen ja noita, joka ikääskun Nevalaisen suojelushenkenä kulki hänen sivullaan. Nevalaisen toisella sivulla astui Yrjö Sormuinen, vakaisena, kalpeana. Hovilassa näkyivät kaikki uneen vaipuneen ja talonpojat tulivat aivan esteettömästi portille saakka. Tässä pysähdyttiin vielä kerran ja tulijain parvi jaettiin kolmeen osaan, joista pienin oli jäävä portille vartioimaan, josko mikään vaara uhkaisi; toisista yksi parvi olisi valloittava kukin yhden niistä kahdesta rakennuksesta, joita Hovilassa löytyi.