Yrjö tarttui nyt suutaria takin kaulustasta kiini. Suutari rakasti enemmän sylipainia ja miehet siis tulivat lähemmäs toisiaan. Yrjö koetti kohottaa suutarin maasta, heittääkseen hänen allensa, vaan tämä piti varansa, hyökkäsi ruumihinsa koko painolla Yrjön päälle, jotta tämä keijahti seljälleen ja suutari päälle.
Ilohuuto kaikui Hovilaisten huulilta.
Vaan samassa rymähti palava katto alas. Töin tuskin pelastuivat ihmiset alta; kaksi talonpoikaa ja yksi renki tulivat pahoin poltetuiksi.
Asiat olivat kääntyneet aivan talonpoikien eduksi, sittenkun he olivat vielä apuväkeä saaneet. Nuo kujansuussa tulevaiset, jotka laukauksella, varomattomasti kyllä, olivat koettaneet rohkaista kumppaneitaan ja antaa merkin tulostaan, olivat lisänneet talonpoikien lukumäärän viiteenkymmeneen.
Aamupuoleen vaikeni tämä kahakka vihdoin. Voitetut vietiin isoon pirttiin, johon myös talonpoikia kokousi, minkä mahtui.
Noitaa ei näkynyt. Hän oli kahakan päätyttyä mennyt kotiaan; miksi? sen saamme vasta nähdä.
Pirtissä pantiin nyt toimeen jonkimoiset käräjät; Nevalainen ja Sormuinen istuivat pitkän pöydän päähän tuomariksi. Voitetuille lausuttiin ankarat sanat.
"Nyt on meidän vuoromme tullut", sanoi Nevalainen tuimasti veronkantajille. "Jos ne kyyneleet, joita täällä pitäjäässä teidän vuoksi on vuodatettu, olisivat ko'otut, voisivat ne tuskin sammuttaa sen liekin, johon te olette omaiset joutumaan. Jos jotakin puollustukseksenne voitte lausua, (jota epäilen), niin puhukaat, kohtalonne lievennykseksi. Mutta minä tiedän, ettei teillä puollustusta ole".
Jessenhaus, Björn ja Arnkijl katselivat ympärilleen. Kaikkialla uhkaavia talonpoikais-muotoja!
"Nyt on teidän vuoronne", lausui Jessenhaus. "Mutta vuoroon vieraissa käydään! Me aiomme ilman Ryssän avutta toimeen tulla. Kavaltajiksi emme kuitenkaan rupea, niinkuin te. Myös kuljemme me päivällä, emmekä semmoisia ahdista, jotka eivät voi itseään puollustaa. Kostoa, kostoa teille, jotka yöllä murtautte hiljaiseen, rauhalliseen majaan oman käden oikeutta harjottamaan!"