"Sitokaat nuo hävyttömät", huusi Nevalainen.
Samassa talonpojat hyökkäsivät Björnin, Arnkijlin ja Jessenhausin päälle ja sitoivat heiltä kädet taa. He vietiin sitten muutamaan kamariin, jonka ovelle pantiin vartijat.
Nyt seurasi toinen näytelmä. Saarelan Pekka talutettiin sisään. Hän oli aivan kalpea ja värisi vilusta, sillä koko taistelun kestäessä oli hän muutaman aitan vieressä seisonut ja kaksi miestä oli häntä vartioinut.
"Tunnusta heti tuoneesi kirjeen", lausui Yrjö tuimasti Pekalle, jonka entinen rohkeus oli muuttunut aivan päinvastaiseksi tunteeksi.
"Minä — tunnustan", virkkoi Pekka.
"Sinä höperö", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän
Pekan luona olis viipynyt, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa.
"Miks'et kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan
kylmään?"
Pekka sai nyt mennä.
"Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankallaisen eineen", lausui
Yrjö.
Seinältä otettiin avaimia, joilla talonpoikia riensi pihalle, tuomaan kellareista ruoka- ja juomalajeja. Kohta istuttiin herkullisten ruokapöytäin ääressä. Yön valvonta ja juomien nauttiminen teki moniaat uneliaiksi, moniaat kuumeellisesti riemastuneiksi yrityksen onnistumisesta. Itäinen taivas alkoi jo purppuralta hohtaa, ennenkuin eine oli perinpohjin nautittu. Nyt pantiin levolle; vartioita jäi kymmenkunta valvomaan.