Veli ja sisar.
Talonpojat asettuivat nyt pitemmäksi ajaksi Hovilaan. He pitivät itseään oikeutettuina menettelemään Hovilassa olevan omaisuuden kanssa oman mielensä mukaan. Olihan se isoksi osaksi Nurmeslaisten! Hovilan varustusväkeä pidettiin ikäänkun vankina; he saivat sen, minkä voittajat heille soivat: hiukan ruokaa ja runsaasti nuhteita.
Me jätämme nyt hetkeksi talonpojat Hovilaan, katsoaksemme miten oli asian laita Yrjön kodissa.
Oli päivä jälkeen sen, jolloin talonpojat olivat ensimäisenä viettäneet uudessa majassaan. Elsa istui ja ompeli. Hän oli, sittenkun hänestä viimein puhuttiin, käynyt melkoisesti vaaleammaksi, Se sielun tuska, jonka hän oli kärsinyt, ilmoitettuaan antaneensa tiedon talonpoikien retkestä Käkisalmelle, oli kalvanut hänen ruumiillista terveyttä. Karjalan kukka alkoi kuihtua.
Yrjö oli Elsaa kohden käyttänyt itsensä melkein niinkuin ennenki. Hän ei tahtonut sisartaan ankarammin nuhdella ennenkun oli saanut selvän siitä, oliko Elsa kirjeen lähettänyt.
Niinkuin mainittiin, istui Elsa ja ompeli. Hän pyyhkäsi kutrin tummanruskeista hiuksistaan, joka oli otsalle pudonnut, ylös, huokasi ja herkesi hetkeksi ompelemasta.
"Oi, emoni armas", puheli neito itsekseen, "muisteletko vielä haudan tuollapuolen tytärtäsi, joka täällä kurjuuden laaksossa saa niin paljon kärsiä? Miksi synnytit mun mailmaan? Et suinkaan aavistanut, että rakas Elsa saisi niin paljon ja syyttömästi kärsiä. Ja miksi kärsin? Minkä vuoksi veljeni on mua paljoa onnellisempi? Mutta ei ole oikein tehty, ettäs näin valitan. Jumala kyllä tuntee, paljonko painoa hän kunki päälle panee. Tule turvakseni, sinä sielun paras paimen, joka esikuvana ihmisille majailit vähäisen ajan täällä puuttuvaisuuden maailmassa ja sitten menit valmistamaan sijan niille, jotka sun sanasi mukaan koettavat elää".
Elsa pani pois ompelunsa, otti pöydältä ison piplian, avasi sen ja luki
Johanneksen evankeliumin seitsemännentoista luvun.
Ilokseen näki Elsa, pannessaan pois piplian, Juhanan tulevan. Hän ei malttanut lemmittyänsä huoneessa odottaa, vaan juoksi kartanolle.
Kun rakastavaiset olivat huoneesen tulleet, sanoi Juhana ilomielin: "Nyt saamme taaski rauhassa puhua. Olihan eilispäiväki meille rauhallinen ja suloinen, kuin kevätpäivä ankaran talven jälestä. Hovilassa nyt lakia laaditaan ja omaisuutta jaetaan. Samoin meki nyt lemmen lakia laatikaamme ja muiskuja jakakaamme".