Useimmat talonpojista, nähden vastarinnan turhaksi, olivat paenneet taistelukentältä. Sipoakaan ei näkynyt.
Sallimus ei ollut suonut isän saavan lopettaa poikansa hengen. Kuula oli sattunut Juhanan oikeaan olkapäähän. Kun taistelu oli lakannut, nousi hän pystöön ja astui isoon pirttiin, jossa häneltä vedellä pestiin haava. Hän pantiin sitten vuoteelle levähtämään. Veren vuodatus oli hänen aivan kalpeaksi tehnyt.
Majuri kutsui nyt Hovilan suojelusväen ynnä ne talonpojat, jotka oli kiinni otettu, Hovilan isoon pirttiin. Hän tutki ensin asiain laitaa, talonpoikain tullessa Hovilaan.
"Pietari Jessenhaus", sanoi Affleck; "vuodeksi olet erilläsi palveluksestani. Sinä olet huoletoin poissaollessani. Se ei kelpaa".
Björn hieroi hiukan kämmeniään.
"Arnkijl", sanoi majuri, "sinulla löytyy kykyä, älyä ja samassa kestävyyttä. Sinä olet mun ensimäinen veronkantajani tästä hetkestä edelleen, niin kauan kun sen luottamuksen ansaitset".
Arnkijl kumartui syvään. "Herra majuri, minä olen aivan ansiotta ja kokematoin —"
"Kyllä; älä mulle selvitä; me tunnemme toisemme", katkasi majuri puheen.
Elsa seisoi muiden joukossa. Hän oli pelvosta kalpeaksi mennyt. Ilon puna nousi hänen poskilleen, kun hän näki Juhanan.
"Ahaa", lausui Affleck. "Tuossa varmaan on morsian. No, Nevalainen,
Herran nimessä, ota neitonen haltuusi".