"Miten voin teidät palkita?" lausui Juhana liikutettuna.
"Minä olen jo palkittu", lausui majuri puoleksi katkerasti, puoleksi alakuloisesti. "Minä en ole Nurmeksessa kiitosta vielä kuilut — enkä tahtonutkaan", lisäsi hän ylpeästi, ikääskun häveten edellisiä sanojaan.
"Herra majuri", kuului oven puolesta valittava ääni, joka oli vanhan toimeliaan Matleenan, kokin: "ne hävyttömät ovat syöneet piirakaiset, ispinät, poronlihat, pöystit ja kaikki muut parhaat palat ja juoneet pikatongit, ranstit ja portviini-pullon suuhunsa. Rovasti joi portviiniä".
"Lohduta itses vanha, uskollinen Matleena", lausui Affleck. "Nurmelaisten vero tältä vuodelta nousee 200 prosenttia ja sitten ostetaan uudet viinit ja paistit. Ymmärräthän?"
"Armollinen majuri; minä olisin ne konnat liha-my'yksi hakannut", lausui tiitterä kokki.
"Kyllä", — virkkoi majuri — "Aika on levolle mennä. Pane nyt, mummoni, pöydälle, mitä kokoon saat. Meillä on h——tinlainen nälkä".
Matleena hyökkäsi toimeensa ja kohta oli ruoka pöydällä. Majuri tovereineen hotasi hontoonsa minkä jaksoi. Sitten panivat väsyneet sotilaat levolle ja aamu-yötä nukkuivat kaikki, pait neljä sotamiestä, jotka vartiolla olivat, majurin tilalla. — Juhana ja Elsa eivät nyt uskaltaneet lähteä kotiinsa, vaan jäivät majurin käskystä yöksi Hovilaan.
XVI.
Sipo Nevalainen.
Oli aamuyö. Hovilan kujan suussa astuskeli muuan mies horjuvin askelin eteenpäin. Kalpea kuu valaisi matkustajan yhtä kalpeata muotoa, jossa viha ja epätoivo kuvausivat. Silloin tällöin katsoi matkustaja Hovilaa, pudisti kohotettua nyrkkiään sinnepäin ja puri hammasta. Vaivaloisesti kulki henki miehen rinnasta, lyhyesti ja kähisten.