Kumma tunne nousi Sipon rinnassa, hänen nyt kotoaan lähtiessään. Entiset onnellisemmat ajat johtuivat hänen mieleensä. Vaan hän kukisti kohta tunteensa.
Aika alkoi lähestyä, jolloin hopeankarvainen kuu oli menettävä valaisemis-valtansa. Sinertävän-punaisena hohti itäinen taivaan ranta; se muuttui vähitellen tulipunaiseksi, sitten kellertäväksi ja sahramin karvaiseksi. Kohta päivän kultainen ruhtinas oli ilmaantuva, valollaan ilahuttamaan näitä seutuja pitkän yön jälestä.
Mutta Sipolle tämä valo tuntui vastenmieliseltä. Ensi kerran elämässään hän toivoi päivän viipyvän tulemasta.
Ei kaukana sen tien varrelta, joka Nurmeksesta johti Pielisiin ja jota Sipo nyt kulki, oli Horman Mallan talo. Kolmas vuorokausi oli kohta kulunut siitä, kun Sipo oli noidan tavannut. Tämä aikoi nyt lähteä Hovilaan, jossa hän luuli Sipon vielä olevan. Mutta aamulla ulkona kävästessään oli hän muutamalta mieheltä saanut kuulla majurin palauksesta ja talonpoikien karkauksesta, jopa Siponki julmasta ampumiskoetuksesta. Tästä ilmoituksesta noita tuli iloiseksi, koska hän varmaan arveli Sipon nyt olevan siinä tilassa, jotta hän tarvitseisi taaski Mallan apua, jota hän ei kuitenkaan ennen saisi, ennenkun hän oli valansa täyttänyt. Noita siis taaski siivosi itsensä, pani ylleen parhaat vaatteensa ja lähti astumaan maantielle, joka johti Nevalaisen taloon.
Aamuvalossa noita huomasi hevosella ajajan tulevan häntä vastaan. Lähemmäs tultuaan, tunsi hän helposti miehen ja hevosen. Myös Sipo tunsi kohta noidan ja rupesi lyömään hevostaan; vaan samassa noita oli reen luona ja puikahti sen kannoille.
"Suo mulle kyytiä vähän matkaa, että saadaan tuumailla", lausui noita.
"Mihin matkasi Nevalainen? Ja miksi noin koetit minusta päästä?"
"En ole sulle minkäänlaisen tilin velvollinen", sanoi Sipo. "Aika on mulle tärkeä; sen vuoksi ai'oin koettaa päästä sun pitkistä puheista".
"Hoo", virkkoi Malla ja hänen silmänsä välähti. "Ja valasi? Sen olet ehkä unhottanut".
"Siitä puhutaan, kun kolmen, neljän päivän päästä palaan", lausui
Nevalainen.
"Vain niin", virkkoi ivallisesti noita. "Mutta minä pelkään että et palaakaan".