"Sun pelkosi ei minuun koske", lausui Sipo. "Nyt on parasta että menet pois kannoilta tai pysähytän hevosen ja annan sulle lähdön".
"Vain niin, sinä, urhoollinen valapatto", sanoi uhkaavasti noita. "Mutta minullaki on neuvo sulle annettava: Nyt on parasta, että käännät hevosesi ja palaat kotiisi, jossa vala ensin täytetään; sitten kostosi hankkeet voivat toteentua; muutoin eivät".
"Pois, hurja noita", huusi Sipo. "Sinä helvetistä heitetty kiusaaja; anna mun olla rauhassa".
Nevalainen koetti kääntyä, sysätäkseen noitaa pois takaansa. Vaan hevonen, joka Sipon huutoa oli säikähtänyt, juoksi niin kiivaasti, ettei tämä voinut aikeensa toteuttaa.
"Valmistu nyt ilmaumaan Hänen eteen, jonka lupauksellas olet pettänyt", virkkoi säälimätöin noita. "Viimme hetkesi lähestyy".
Sipo veti ohjaksia, saadakseen hevosen pysähtymään, sillä hän arveli vaaran olevan lähellä. Vaan armoton noita käski hevosta ja se totteli, mennen täyttä vauhtia eteenpäin. Olipa kumma nähdä tätä menoa: Noita monikarvaisessa pu'ussaan seisoi kuin helvetistä tullut henki uhrinsa takana.
Kauhistuksen huuto pääsi Sipon huulilta. Hän tunsi kaulansa kutistuvan; hänen kaulasuonensa alkoivat pullistua; samoin silmät. Hänen muotonsa muuttui ensin punottavaksi, sitten siniseksi; silmät menettivät luonnollisen värinsä ja menivät lasimaisiksi. Onnetoin ei voinut paikalta liikahtaa… Noita oli hänen kaulaansa heittänyt silmukan, jolla hän uhrinsa kuristi.
Kun noita näki hengen paenneen hänen uhristaan, heitti hän hevosta vitsalla ja hyppäsi samalla pois kannoilta.
Ei ketään matkustajaa sattunut tielle, silloinkun murha tapahtui. Vasta myöhemmin oli kaksi miestä nähnyt hevosen hölköttelevän maantietä pitkin. Kun tulivat lähemmäksi, näkivät ajajan istuvan reessä hengetönnä, kauheasti eteensä tuijottaen.
Murhaa tutkittiin ja noitaa alettiin vihdoin pitää epäluulon alaisena.
Vaan todistusta ei voitu kyllin saada ja asia jäi siis sikseen.