"Et usko, Juhana, kuinka pitkiltä tuntuivat päivät heti sen jälkeen kun lähdit täältä pois. Minä ajattelin välistä: Rakastaneeko hän minua? Eihän hän ole minulle sanaakaan siitä virkkanut. Mutta sydämessäni puhui sisällinen ääni ja sanoi: hän rakastaa minua. Minä poimin kukkien terälehtiä, ja ne vakuttivat minulle samaa. Ja ehtootähden säteily toi minulle tervehdyksiä etelästä, ja sitä katsellen ajattelin: Ehkä Juhanakin sinua taivaan kaunotarta katselee."
"Rakkaani", lausui Juhana, "kuinka usein minä etelätuulen myötä henkäilinkään rakkauttani. Sinä vieno tuuli, onnellinen olet, koska saanet sivellä kultani suloisia kasvoja, ajattelin katsellen pohjoista kohden."
Näin puhelivat nuo kaksi onnellista. Vihdoin lausui Juhana neitoselle hellät hyvästit ja lupasi huomenna tulla niin pian kuin joutui. Elsa seurasi pitkän aikaa nuorta miestä silmillään; kuutamon valossa näki hän armaansa melkoisen kauas maantiellä. Sitten hän lähti toimittamaan veljensä määräyksiä. Kevein askelin riensi eli oikeammin tanssi nuori neitonen yli pihan. Hän oli onnellinen; ensimäisen rakkauden aamurusko kultaili hänen elämänsä taivasta.
Eipä nuori mieskään tuntenut jalkainsa paljoa painavan, kun hän astuskeli kotiaan, vaikka hän sinä päivänä oli pitkät matkat vaeltanut. Kuutamossa hymyilivät hänelle lapsuuden muistelmat. Tuolla mäellä vilkkui niin ystävällisesti valo; se pilkoitti hänen kodistaan. Juhana joudutti askeleitaan, ja hetkisen kuluttua sulkivat riemastuneet vanhemmat syliinsä rakastetun ja kaivatun lapsensa.
VI
Isä ja poika.
Aamuruskon kullatessa Pielisjärven seutuvia heräsi Juhana syvästä ja virkistävästä unestaan. Hänen mieleensä juohtui heti suloinen uni nuoresta neitosesta, jonka hän eilisiltana oli tavannut. Nopeasti nousi hän, puki yllensä ja istuutui akkunan ääreen ihailemaan itäistä taivaanrantaa, jota nouseva aurinko valaisi purppurahohteellaan.
Hän oli pitkän aikaa näin istunut unelmiinsa vaipuneena, kun ovi avattiin ja hänen äitinsä astui huoneeseen hyvää huomenta toivottamaan. Sydämellisesti puristi hän poikansa rintaansa vastaan; sitten hän alkoi kysellä Juhanan oloista setänsä luona ja vihdoin, oliko hän ketään muuta kuin vanhempiaan kaivannut. Juhana punastui eikä ensin aikonut nyt heti ilmaista tunteitaan, mutta hellälle äidilleen, jos kellekään, piti hänen toki uskoa sydämensä salaisuus. Hän kertoi siis eilisiltaisesta käynnistään Sormuisen Elsan luona ja siitä, että he nyt olivat vannoneet toisilleen ikuista uskollisuutta.
Tästäkös Katri oli iloissaan! Kaikista tytöistä, jotka hän tunsi, oli Elsa epäilemättä sekä ruumiin että sielun puolesta suloisin. Niinkuin äitiään oli Elsa aina luottamuksella kohdellut Katria. Ja ilomielin vakuutti Katri sen liiton varmasti tuottavan mielihyvää myös Sipolle ja Yrjöllekin, nämä miehet kun nyt olivat yhteisen hankkeen sovussa.
Katri kertoi nyt ryöstöstä, josta eilisiltaisessa ilahduksessa oli vain ohimennen mainittu. Juhana surkutteli suuresti nurmeslaisia, johon Katri huomautti, että toivottavasti jo piankin päästäisiin vapaiksi hovilaisten kiristyksistä. Kun Juhana katsoi äitiinsä kysyvästi, rupesi tämä selittelemään liittohommaa ja rovastin puuhia kansan keskuudessa.