"Sinä näytät erityisen levottomalta", sanoi Sipo, joka nyt selvästi näki poikansa kiihtyvän mielialan.
"Kuulemani huhut eivät juuri ole voineet minua tyynnyttää", sanoi Juhana vähän katkerasti, lisäten sitte: "Te olette joutunut viekottelijan vaikuteltavaksi."
"Viekottelijan?" toisti Sipo kummastuen.
"Niin juuri", sanoi Juhana vakavasti. "Rovasti on käynyt täällä ja puheellaan saanut aikaan kamalat hankkeet."
"Älä nyt rovastia syytä", sanoi Sipo naurahtaen. "Me olemme miehiä ja tiedämme itse mitä tehdä. Ja mistä meitä syyttäisit? Liitostako Venäjän kanssa? Onko se niin kumma?"
Juhana hypähti ylös penkiltä ja huusi: "Onko se kumma? Hakekaa läpi taivaat ja maat ja mainitkaa minulle joku mustempi teko kuin isänmaansa kavallus!"
"Kavallus!" kertasi Sipo kavahtaen, ja hänen kulmakarvansa lähenivät toisiaan. Hän tyyntyi pian ja lausui vakavasti: "Sinä olet nuori, ymmärrän kyllä tunteesi. Sinun sijassasi ja juuri sodan jaloista tullen, ajattelisin ehkä niinkuin sinä nyt, ja sinä minun sijassani olisit varmaan samalla kannalla kuin minä. Minua on ryöstetty, ja minä tahdon kostaa."
"Voi, isä!" lausui Juhana levottomasti; "minä riennän rovastin luo ja kysyn, kenen luvalla hän käskee kansan luopua hallituksestaan. Hänen täytyy tulla tänne ja peruuttaa puheensa, muutoin on vielä miehiä Suomessa, jotka voivat hillitä niin vaarallisen sielunpaimenen."
"Juhana", sanoi Sipo Nevalainen, "sinä olet oma poikani, ja senvuoksi en tahdo puheeseesi suuttua. Kuule minua: vihasi rovastia vastaan on yhtä perusteeton kuin uhkasikin. Sitäpaitsi olemme jo vannoneet Venäjälle uskollisuudenvalan kirkossa viime pyhänä."
"Vannoneet! Uskollisuudenvalan!" toisti Juhana vaipuen penkille ja peittäen käsillään kasvonsa. Hetken hän istui ikäänkuin ukonnuolen iskemänä; sitten hän kavahti ylös. Hänen poskensa hohtivat, hänen silmänsä säteilivät ja rintansa aaltoili. Hän seisahtui isänsä eteen, joka puoleksi ihmetellen, puoleksi peljäten silmäili poikaansa.