"Jos mikään on syntiä, niin se ainakin", vakuutti Juhana. "Kun voisin keksiä jonkun apukeinon! Mutta oi surkeutta, pitääkö minun ruveta isäni ilmiviholliseksi!"
Juhana vaikeni; hetken päästä hän jatkoi: "Pääni on niin kuuma. Tahdon käydä ulkona raikasta ilmaa hengittämässä. Te arvaatte, äiti, missä käyn. Isäni käski minun kohta palata samaa tietä kuin olen tullutkin. Ne hetket, jotka täällä viivyn, tahdon viettää teidän kahden parissa. Ja sitten —"
Juhana ei voinut jatkaa. Hän otti lakkinsa ja meni. Äiti silmäili hetken akkunasta poikaansa, kunnes vihdoin kyyneleet sumensivat hänen näkönsä. Hän lankesi polvillensa ja rukoili sydämensä syvyydestä Jumalaa olemaan heille tukena ja auttajana tällä kovan koetuksen hetkellä.
Juhana suuntasi askeleensa Elsan luo. Tämä otti lemmittynsä vastaan sekä ilomielin että alakuloisesti. Hän kertoi Sipon juuri käyneen Yrjön luona. He olivat puhelleet puoliääneen, mutta Elsa oli kuitenkin sen verran kuullut, että hän tiesi kysymyksenä olleen lähteä Käkisalmeen hakemaan sieltä apua venäläisiltä. Vihdoin oli hän kuullut Sipon sanovan: "Älä pelkää! Poikani ei tiedä tästä mitään. Eikä hän, jos tietäisikin, uskaltaisi; sillä — ", loppua ei Elsa ollut kuullut. Sitten oli Sipo maininnut jotakin noidasta, ja he olivat kumpikin menneet ulos, Yrjö matkalle Pielisiin, Sipo jonnekin hommaansa.
"Onneton isä", jupisi Juhana. "Et tiedä, mitä aiot tehdä; retki pitäisi estää, mutta isäni — — —".
Juhana painoi vapisevan neidon huulille suudelman ja lausui: "Onnetonta on, jos retki toteutuu; silloin en enää tahdo elää!" Samassa hän riensi pois. Elsa juoksi hänen jälkeensä, mutta kun Juhana jo oli kaukana maantiellä, palasi neito pirttiin, vaipui rahille ja itki katkerasti.
* * * * *
Polkua, joka johti Horman Mallan luo, astui yksinäinen mies. Hän kulki alla päin ja näytti vaipuneen syviin mietteisiin. Lähetessään noidan asuntoa kohotti vaeltaja päätänsä. Hän kolkutti kolmasti ovelle. Se avattiin varovasti, ja mies astui kiireesti sisälle.
Tulijan nähdessään Malla peräytyi pari askelta huudahtaen: "Mitä sinä minulta tahdot?"
Sipo Nevalainen — sillä hän se oli — viittasi tyynnyttävästi kädellään, otti povestaan rahakukkaron ja lausui: "Minä tahdon tietää asian ennakolta. Ilmoita, onnistuuko se, mihin aion ryhtyä. Palkitsen sinua runsaasti."