"Hovilassa ei ollut tuojaa tunnettu, siinäpä se ässä on", lausui Ikonen.
"Pekka on vasta kaksi kuukautta ollut täällä."
"Hovilaiset ovat luvanneet kaksi taalaria hopeassa sille, joka retkestä ilmoitti, mutta Pekka-parka ei ole uskaltanut käydä palkkiota perimässä", sanoi Nyyrinen. "Jos ei minua tunnettaisi, niin kävisin hyvänä miehenä perimässä palkinnon."
"Mutta jos otettaisiin Pekka nyt mukaan, niin hovilaiset kyllä hänet tuntisivat", lausui vakava Turuinen, joka ei suinkaan arvannut, että hänen ehdotuksensa oli hyvinkin sattuva.
"Oikein, oikein", huusivat useat. "Sehän on selkeä asia! Turuinen on oikeassa."
Kuusi miestä poikkesi nyt kujalle, joka johti Pekan mökkiin; toiset kulkivat verkalleen eteenpäin.
Mökin luo ehdittyään astui Sormuinen ja kaksi muuta sisään; toiset odottivat oven takana, ollen valmiina auttamaan, jos tarvittaisiin.
Pekka makasi oven suussa, hänen vaimonsa lapsen kanssa perempänä penkillä. Kuullessaan oven avautuvan heräsi Pekka, hypähti pystyyn, iski valkeaa tuluksillaan ja viritti päreen palamaan. Sitten hän kynsien vasemmalla kädellään pellavankarvaista tukkaansa ärähti: "Keitä p—leitä te olette, jotka yörauhaa häiritsette? Totta maar, nämä nurmeslaiset ovat lemmon joukkiota."
"Älä veikkoni noin melua", lausui Sormuinen; "meillä on vaan vähän asiaa sinulle."
"Asiaa!" ärähti Pekka. "Minkä lemmon asian aika nyt on?"
"Yö on meidän asioillemme tällä kertaa sopivampi kuin päivä", virkkoi
Yrjö. "Kuinka on, Pekka, sen kirjeen laita, jonka veit Hovilaan?
Tunnustapa nyt!"