"Minä voin sinua auttaa", sanoi hän painavasti. "Talonpojat luulivat hyvin sinuttakin tulevansa toimeen. Mutta lupaan, että ennenkun he saapuvat Hovilaan, tulevat he pyytämään sinua avukseen."
"Sitä en minä usko", epäili Sipo.
"Siinä tapauksessa et tunne Horman Mallaa", lausui noita. "Voin suurempiakin saada aikaan. Mene nyt levollisena kotiisi ja odota; ennenkun yö on puolessa, olet sinä Hovilassa."
Sipo ei tiennyt mitään varmempaakaan keinoa selviytyäkseen epätietoisuudestansa; hän tyytyi tähän lupaukseen, vaikkei hän siihen juuri luottanut. Hän antoi lippaan noidalle ja sanoi: "Tuo on kallis lahja, mutta tärkeä onkin nyt asiani ollut. Jos tänä yönä pääsen Hovilaan toimimaan, niin vielä tulevaisuuskin siitä yöstä mainitsee."
Niin sanottuaan erosi Nevalainen noidasta ja meni kotiinsa. Mennessään hän jupisi: "Minä tunnen, että nyt olen elämässäni tullut käännekohtaan. Seuratkoon hyvää tai pahaa, kunhan joku muutos nykyoloissa tapahtuu."
* * * * *
Kaksi tuntia jälkeenpäin liikkui Nurmeksen maantiellä suurehko miesjoukko verkalleen eteenpäin. Eturivissä astuivat Sormuinen, Karjalainen, Turuinen, Ikonen ja Nyyrinen, ja moni muu koetti aina tuolloin tällöin tunkeutua eturiviin muka jotakin kysymään, mutta oikeastaan ikäänkuin arvoansa lisätäkseen.
"Eipä olisi luullut tuota", lausui muuan jykevä partasuu, "että Yrjön sisar, siivo Elsa, olisi noin juljennut pettää veljeään ja muita. Mutta rakkaus se kaikki rakentaa, sanoi Puuperän Aatami, kun nai Tiiralan rikkaan ruotimuorin."
"Saarelan Pekka ei tunnusta vieneensä kirjettä", sanoi Yrjö Sormuinen, "osittain tietysti pelosta, osittain säälien Elsaa. Minä luulen myös, että Nevalaisen Juhana on tehnyt parastaan tukkiakseen häneltä suun. Mutta nyt, kun ollaan näin miehissä koolla, voitaisiin käydä tuolla Pekan mökissä ja pakoittaa hänet tunnustamaan."
"Vaan jos Hovilassa myönnetään, että Pekka on kirjeen tuonut, niin ei
Pekan kielto mitään merkitse", virkkoi Karjalainen.