XIII
Mitä Horman Malla Sipolta vaati.
Talonpoikien viettäessä ensimäistä ehtoopäivää vasta anastetussa olopaikassaan, tuli noita Hovilaan. Mainitsimme hänen kadonneen sitten kun taistelu oli selvästi kallistunut talonpoikain puolelle. Nyt hän palasi aivan toisennäköisenä kuin oli nujakassa esiintynyt. Hän oli peseytynyt puhtaaksi, suorinut hiuksensa, jota hän ei kaiketi vuoteen ollut tehnyt, ja pukenut yllensä siistit vaatteet. Kaikki katselivat kummeksuen Horman Mallaa, jota ei sitten nuoruutensa ajan ollut nähty säällisessä kunnossa.
Sipo Nevalainen oli voiton ilossa heti kysellyt noitaa, mutta kukaan ei ollut tiennyt, mihin tämä oli mennyt. Sipolla oli suuri syy kiittää Mallaa tämän avusta; olipa hänellä lupauskin täytettävänä Mallalle.
Kun noita nyt tuli Sipon nähtäviin, joutui hän aivan hämilleen. — Hän koetti puhua, mutta sanaakaan ei tullut huulille. Hän seisoi punastuneena Nevalaisen edessä.
"Minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni", haastoi Sipo noidalle. "Rohkeudellasi ja älylläsi olet toimittanut minut pyrintöjeni perille. Kosto on täydellinen; hovilaisten omaisuus ja henki on meidän kädessämme. Nyt on sinun vuorosi vaatia, mitä tahdot vaivasi korvaukseksi; minä sekä taivun että olen velvollinen pyyntösi täyttämään, jos vain vallassani on niin tehdä."
"Sinä voit pyyntöni täyttää, Sipo Nevalainen", lausui noita, jonka äskeinen hämi alkoi hälvetä.
"Olen utelias kuulemaan vaatimuksesi", virkkoi Sipo, miettivästi silmäillen noitaa. "Kyllähän arvaan, mihin päin halusi kallistuu; mutta kyllä on, Jumalan kiitos, tavaraa Hovilassa."
"Et tainnut tällä kertaa arvata oikein, Sipo Nevalainen", virkkoi noita.
"Enkö?" kysyi Sipo, joka vasten tahtoaan säpsähti, sillä nyt hän ei tosiaankaan aavistanut, mihin hän oli itsensä sitonut. "Lausu vaatimuksesi", tiukkasi hän, kun noita seisoi äänetönnä tirkistellen häntä.