Kun oli ruokapöydästä noustu, sanoi Sormuinen rovastille: "Saapa nähdä, milloin uljaista tovereistamme saamme kuulla? Tietää kaiketi herra rovasti, että majurin kuormat, jotka täältä oli lähetetty Kajaaniin, palautettiin ehdittyään vasta penikulman päähän täältä?"
"Kuormat? Mitkä kuormat?" elähtyi Haerkepaeus. "En ole mitään kuullut.
Kerro, veikkoseni."
"Asian laita on seuraava", haastoi Sormuinen, hyvillään siitä, että hän ensimäisenä sai rovastille tuon ilosanoman ilmoittaa. "Vähää ennen kuin olimme valloittaneet Hovilan, olivat majurin vainukoirat kerinneet lähettää kaksikymmentäyksi Lieksasta tullutta kuormaa Kajaaniin. Kun tämän saimme kuulla, lähetimme suuren joukon miehiä palauttamaan kuormia. Yritys päättyi onnellisesti. Kun kuormat olivat vietävinä muutaman virran poikki lotjalla, olivat meikäläiset kuin haukat Hovilan renkien niskassa; kuormat siepattiin, ja nyt ne ovat taas täällä."
"Hyvä työ!" kiitti rovasti. "Nepä uljaita miehiä!"
"Ja nyt", jatkoi Yrjö, "nyt odottavat meikäläiset majuria tulevaksi, niinkuin huhu on kertonut. Aikomuksena on, jos hän vähin voimin tulee, ajaa hänet takaisin tai ottaa hänet vangiksi. Siitäkös ilo syntyisi, jos majuri tuotaisiin tänne tuomiolle! Mutta ainakin saamme ennakolta kuulla, tuleeko hän ja milloin. Minä varoitin Ikosta, että ennenkun hän ryhtyy vastarintaa tekemään, on lähetettävä tänne sana, kun majuri on näkyvissä, ja Ikonen kyllä muistaa sen tehdä. Voimme siis rauhassa täällä nauttia voitostamme ja oikeutetusta saaliistamme; voimme —"
Yrjön puhe keskeytyi. Ikonen hyökkäsi sisään. Hän oli niin hengästynyt, ettei voinut sanaakaan suustaan saada. Kun hän pöydällä näki ison olutsarkan, kallisti hän sen huulilleen ja melkein tyhjensi sisällön, sammuttaakseen janonsa.
"Ethän lie majurin kynsissä ollut?" kysyi Karjalainen. "Siitäpä vähän näyttää."
Ikonen ähkyi ja pyyhki otsaltaan hikeä. Häntä ahdistettiin kysymyksillä siitä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut ja missä majuri oli. Hän ryki nyt pari kertaa, katsoen jännittyneihin kuulijoihinsa, ja rupesi sitte retkiänsä selvittämään.
"Eilen illalla, päivänlaskun aikana", — alotti Ikonen.
"Siinä pakkasessa!" huudahti Karjalainen, jonka muoto hohti runsaasta ruoasta ja juomisesta kuin iltarusko.