"Käkesit käkösen tu'oa, Kuletella kukkolinnun Tuo'a maalta maan parahan, Veeltä valkian valita; Puuttui konna koprihisi, Sammakko satimehesi; Saitp' on suolta suovariksen, Ai'alta ajoharakan, Korpin korpinotkelmalta, Pellolta pelotuslinnun, Mustan linnun mullokselta; Löysit nartun naurismaasta, Nirtun niintä kiskomasta; Narttu naukui, nirttu niukui Sulhon tullessa lähelle."
Vielä kesti häitä toisenkin päivän. Vasta kolmantena nuori pariskunta alkoi lähtöä tehdä. Itkusilmin nuori vaimo sanoi hyvästit omaisilleen, vieläpä talon elukoillekin ja vihdoin kotiseudun koivuille ja katajille, kummuille ja kujille. Päätettiin, että Tarmolaiset talven kuluessa tulisivat Vienoa uudessa kodissaan tervehtimään ja näin kummallakin puolen lohdutettuina vihdoin erottiin.
V
Aurajokeen yhtyy vähän yläpuolella nykyistä Turkua lisäjoki, Vähäjoeksi mainittu ja tämän vasemmalle rannalle, ei paljon yläpuolelle yhtymispaikkaa, Räntämäen kirkko oli rakennettu. Räntämäelle oli Nousiaisista piispanistuin siirretty ja edellisen kirkon läheisyydessä Suomen piispa asui vv. 1229-1300. V. 1300 Turun tuomiokirkko valmistui.
Alapuolella yllämainittujen virtojen yhtymispaikkaa oli Koroisten tilalla vähäinen kauppala, nykyisen Turun alku.
Melkein asumattomina olivat vielä tähän aikaan Auran rannat Räntämäeltä joen suuhun, ellemme ota lukuun jotakuta isompaa rakennusta ja moniaita kalastajamajoja. Vaan joen pinnalla vallitsi kuitenkin jotenkin vilkas elämä. Aluksia liikkui edestakaisin ohitse samojen rantojen, joiden välitse, nyt kiveen puettuina, Aura sameata vettänsä meren kohtuun työntelee. Sitä miellyttävää näköalaa, joka nykyaikaan tarjoutuu katsojalle Tähtivartion tai Samppalinnan kukkuloilta, ei siis näihin aikoihin ollut ensinkään olemassa. — Alastomina törröttivät Puolalan ja Kakolan mäet.
Mutta paitsi tuomiokirkkoa ei myöskään linnaa, tuota toista muistorikkainta paikkaa eli rakennusta vanhassa pääkaupungissamme, tähän aikaan löytynyt olemassa. Linna valmistui vasta neljännellätoista vuosisadalla, Birger Maunun pojan aikana. Jonkunlainen vartio siinä kohdassa kuitenkin oli olemassa, n.s. "Skanssi" — eroitettava nykyaikaisesta kirkkomaasta — jossa ritari Ragnar Ulfinpoika majaili komentajana, jonkunlaisena voutina.
Muutamana myrskyisenä kesäpäivänä kulki siitä sivutse se kuutto, jossa karkurimme nuoruuden tavallisella ajattelemattomuudella vaelsivat kohden tulevaisuuden epävarmoja oloja. Kuuton kuljettaja laski Skanssin sillan kupeeseen, jossa Ragnar Ulfinpoika, oikea viikingin perikuva, pitkät kellertävät hiukset hartioille valuen, seisoi ihmetellen, miten sen kokoinen alus tässä Herran ilmassa oli rohjennut aavaa merta haistellakaan, sillä olihan saaristo suojannut suurimmista hyrskyistä.
Kuuton kuljettaja kehahti vähän alustaan, sanoi sitten luvanneensa viedä nuoret piispan puheille. Ragnar arveli itsekseen, että kirkon siunausta oltiin vailla ja toivoi ajatuksissaan menestystä nuorille, sillä hän oli hyvänsuopa mies.
Monimutkaiset ovat ihmiskohtalot; eikä aavistanut sillalla seisoja, minkälaisiin tekemisiin hän vielä oli joutuva niiden kanssa, jotka olivat matkalla piispan taloon.