— En sitä ymmärrä ja toivon, etten koskaan sitä tulekaan ymmärtämään.
— Se onkin onni, jatkoi Halfdan, etteivät kaikki sitä ymmärrä. Sillä silloin syntyisi yleinen tappelu.
— Ja sen tappelun jälestä kai kaikki olisivat onnelliset? lisäsi ivaten Ragnar.
— Jää hyvästi! Emme ymmärrä toisiamme — emmekä koskaan tulisikaan ymmärtämään.
— Sen vuoksi olikin ehkä parasta, ettei meistä tullut sukulaisia. — Herran haltuun!
— Itsepäinen mies, jupisi mennessään Halfdan.
— Oikea merikarhu! supisi Ragnar. Halfdan lähetti nyt muutaman laivamiehistä pyytämään venhettä lainaan Ragnarilta. Niin oli kippari kyllästynyt häneen, ettei enää halunnut häntä puhutellakaan.
Venhe luvattiin ja soutajan otti Halfdan miehistään, asettui itse perään ja kevyesti lipui vene vastavirtaa ylöspäin. Ei kulunut paljon aikaa, ennenkuin oltiin Räntämäen kirkkorannassa. Piispan pakinoille ei Halfdanilla ollut juuri halua joutua. Tiesi, mitä tuo mustakauhtana voisi sanoa hänelle, jos jollakin tavalla olisi saanut vihiä hänen kaupoistaan hämäläisten kanssa!
Mutta eipä sattunut paremmin, kuin että Tuomas piispa juuri seisoi pappilan venherannassa renkinsä kanssa neuvottelemassa, miten piispan venhettä korjattaisiin.
— Onko minulle asiaa? kysyi Tuomas lyhyesti.