Tämmöinen kohtelu alkoi Halfdanin luonnolle käydä, sillä ei hänkään ollut noita lauhkeita luonteita, jotka kärsivät äreyttä muutoin kuin hyvin rajoitetussa muodossa.
— En tiedä mihin määrin minun tässä pitää nuhteitasi sietää, sanoi gottlantilainen, vaan sen toki ymmärrän, että olen Ruotsin valtakunnan alamainen ja sen lakien alle alistuva, niinkuin itsekin lienet.
Veri kohosi piispan poskiin, tätä puhetta kuunnellessa.
— Vai niskoittelemaan aiot ruveta! Mutta siitä ei tule mitään! Pyhä kirkko hallitsee kaikki kansakunnat maan päällä, sen alle kuuluvat kuninkaat ja ruhtinaat, ja joka kirkon lakia vasten rikkoo, hänet kirkko, eikä maallinen hallitus, tuomitsee.
— Olkoon se asia miten tahdot, mutta minä otan poikani täältä ja lähden pois.
— Kun ensin olet rangaistuksesi kärsinyt ja sakot kirkolle suorittanut.
— Tavarani olen matkoillani myynyt, millä siis maksan?
— Älä mutkittele! Sinä saat piirtää nimesi velkakirjan alle vierastenmiesten läsnä ollessa; kyllä minä sitten sakot perin. Synninpäästön saat täällä kirkossa, kun ensin tunnustat rikoksesi ja anteeksi anot minun kauttani pyhältä kirkolta. Seuraa minua niin kirjoitetaan ensin velkakirja.
Sydämessänsä Halfdan toivoi piispan siihen paikkaan, johon vuohet joutuvat viimeisen tuomion jälkeen. Vaan mitäpä auttoi tässä muu kuin mukaantuminen.
Velkakirjan alle hän siis piirsi nimensä ja todistajat sitten hänen nimensä jälkeen panivat puumerkkinsä piispan kirjoittamien nimiensä alle.